11/02/2018

Minä ja ihmissudet

Hyvää Halloweenia! Minä ja ystäväni järjestämme perinteisesti vuoden isoimmat kotibileet huomenna, pyhäinpäivänä, ja olen jo aivan fiiliksissä kauhuteemaisesta illastamme. Halloweenin kunniaksi on myös sopiva hetki kirjoittaa blogiteksti jo pitkään hautumassa olleesta aiheesta: ihmissusista. Helsingin kirjamessuilla KirjaKallion haastattelijat kysyivät minulta usean kysymyksen ihmissusimyyttiin liittyen, ja vaikka sain mongerrettua vastaukseksi aina jotain, mieleeni nousi myöhemmin monta tärkeää seikkaa, jotka olisin halunnut vielä mainita, mutta joita en jännittävässä haastattelutilanteessa saanut päähäni. Lisäksi minua on inspiroinut aikaisemmin mainitsemani Kuurasta tehty yliopistotutkielma, jossa Kuurassa käytettyä ihmissusimyyttiä on verrattu vanhempiin ihmissusista kertoviin teoksiin. Olen jo ehtinyt jutella tutkielman tekijöiden kanssa ja keskustelumme on saanut intoni ihmissusista heräämään uudelleen. Muistan elävästi ne ajat, kun vasta perehdyin erilaisiin ihmissusimyytteihin ja aloin kehittää niistä omaa, Kuurassa esiintyvää ihmissusivariaatiotani. 
Näiden kaikkien syiden vuoksi päätin viimein koota omat ajatukseni ihmissusista yhteen. Aihe on laaja, joten viestistä tulee todennäköisesti pitkä. Selkeyden vuoksi jaan viestin kysymyksiin, joita minulta usein kysytään, ja yritän niiden kautta saada kaiken tarpeellisen sanottua.


Miksi juuri ihmissudet?
Olen pienestä pitäen ollut kiinnostunut asioista, joita peiteltiin minulta lapsena: kauhuelokuvista, sodista ja "rajuista ihmisistä". Piirroselokuvissa kiinnitin huomiota tarinan pahishahmoihin, erityisesti niihin, jotka pahoista aikeistaan huolimatta olivat myös ymmärrettäviä, kuten Disneyn Frollo tai Ursula. Ihmissusiin törmäsin todennäköisesti ensimmäistä kertaa katsoessani pienenä Beethovenia. Kyseisessä elokuvassa on kohtaus, jossa berhandilainen katsoo televisiota, jossa pyörii mustavalkoinen ihmissusileffa - kyseinen parin sekunnin kohtaus elokuvan sisällä olevasta elokuvasta (mise en abyme) oli niin hirveän pelottava, että jo se jäi pyörimään mieleeni. 
Sittemmin muistan myös toisen elokuvan. Vuonna 2002 olin 12-vuotias ja katsoin salaa K-18 elokuvan, jonka isoveljeni oli vuokrannut ja jättänyt lojumaan huoneeseensa. Leffan nimi oli Dog Soldiers - laitan sen kansikuvan tähän alle. Ja hyi että, miten ison vaikutuksen kyseinen elokuva minuun teki. Siinä on mustaa huumoria, gorea ja juonikäänne, jossa viattomaksi uhriksi luultu hahmo paljastuukin yhdeksi susista. Olin järkyttynyt, mutta samalla totaalisen myyty ihmissusimyytille. Aloin etsiä muita ihmissusielokuvia ja seuraavien vuosien aikana katsoin lähes kaikki löytämäni hukkaleffat. Niihin kuului muun muassa Wolf (1994), Cursed (2005), The Wolfman (2010), Curse of the Werewolf (1961), Ginger Snaps (2002), Werewolf in London (1935), The Howling (1981), The Wolfman (1941), An American Werewolf in London (1981), Skinwalkers (2006), Wer (2013), Van Helsing (2004) ja Underworld (2003). Elokuvia on lisää vaikka millä mitalla, mutta nuo muistan kaikista selkeimmin. Kirjoja en ikävä kyllä vielä noihin aikoihin kauheasti lukenut, joten minulla ei ole antaa samanlaista listaa minua inspiroineista ihmissusiromaaneista. Yhden teoksen haluan kuitenkin nostaa esille: Annette Curtis Klausen "The Blood and Chocolate" (siitä on olemassa myös samanniminen elokuva). Sain kyseisen YA-romaanin käsiini, kun olin kahdeksantoistavuotias ja koukututtuani kirjaan pahemmin kuin ikinä aiemmin, tein lopullisen päätökseni: halusin kirjoittaa ihmissusista kertovan kirjan. 
Nyt yli kymmenen vuotta myöhemmin olen katsonut intoni alkulähteen, eli Dog Soldiersin, uudelleen, mutten pidä sitä enää kovin hääppöisenä elokuvana - viihdyttävänä toki hahmojen mustan huumorin takia! Uskon kuitenkin, että juuri Dog Soldiers on suurin syy sille, miksi päätin luoda Kuuraan kahdella jalalla kulkevia susia perinteisen ja luonnollisemman susimallin sijaan. Halusin, että ihmissusi säilyttää hirviömuodossaan ihmisen ruumiinrakenteen, sillä toisin kuin petoeläimet, jotka yleensä terveinä tappavat vain syödäkseen tai selviytyäkseen, ihminen tappaa myös huvin vuoksi, kyltymättömästi ja vailla perusteita. Halusin pitää tämän mielessä, kun kirjoitin Kuura-trilogiaan susista, jotka täydenkuun aikana muuttuvat murhanhimoisiksi ihmissyöjiksi.  


Millaisia Kuuran ihmissudet ovat?
Kuuran ihmissudet, eli hukat, ovat ulkomuodollisesti saaneet vaikutteita useista eri elokuvista ja tarinoista. Kaikista vanhimmissa ihmissusia koskevissa tarustoissa ihmissusi muuttui aina oikeaksi, nelijalkaiseksi sudeksi, joka tosin saattoi olla tavallista sutta suurempi. Olen kirjoittanut aikaisemmin toisen ihmissusitarinan, Bluesin, joka myötäili paljon juuri tällaista ihmissusivariaatiota. Kuurassa päädyin kirjoittamaan kuitenkin toisenlaisen hukan: valtavan susihybridin, jolla on ihmisen rakenne, mutta eläimen pää ja turkki. Tällainen variaatio on tullut tutuksi etenkin elokuvien kautta, enkä voi kiistää Dog Soldiersin osuutta omaan makuuni, kuten edellä kerroin. Tarinaa luodessani koin myös tärkeäksi liioitella ihmissuden kokoa, jotta ihmisen pienuus luonnonvoimien edessä olisi maksimaalinen.
On myös huomattavaa, kuinka usein keskiaikaisissa piirroksissa (jotka sijoittuvat samalle aikakaudelle noitavainojen kanssa) ihmissudet kuvataan kahdella jalalla seisoviksi ihmispedoiksi. Koska olen kiinnostunut kaikista tosielämään perustuvista, kummallisista tapauksista, juuri keskiajalta dokumentoitujen oikeiden ihmisten lykantropiasyytteet ovat olleet mielenkiintoista luettavaa. Yksi Kuurassa esiintyvistä ihmissusista (ensiesiintyminen vasta Kajossa) on pohjautunut alunperin 1500-luvulla eläneeseen saksalaiseen Peter Stübbeen, joka tuomittiin kuolemaan miehen syötyä 14 lasta ja kaksi raskaana ollutta naista. Kidutuksessaan Stübbe myönsi muuttuvansa sudeksi ja kuvaili saavansa suden muodossaan muun muassa suuren kidan, valtavan kehon ja tassut, terävät hampaat, tarkat silmät ja ahnehtivan luonteen.
Ulkonäölliset seikat ovat kuitenkin vain yksi osa ihmissusimyyttiä. Kuurassa on kunnioitettu perinteisiä ja hyvin tunnettuja uskomuksia, kuten että hopea ja ukonhattu ovat haitallisia ihmissudelle, tartunnan voi saada toisen ihmissuden puremasta ja että täysikuu saa ihmisen muuttumaan pedoksi. Toisaalta yhä useammin vastaan tulee myös niitä versioita, joissa ihmissusi voi tahdonalaisesti muuttaa muotoaan. Tällöin henkilöä ei välttämättä edes kutsuta ihmissudeksi, vaan esimerkiksi lykaaniksi, muodonmuuttajaksi tai skinwalkeriksi. Näissä tapauksissa henkilön suhtautuminen omaan ihmissuteuteen on usein myönteisempi ja suden ominaisuudet nähdään hyödyllisinä. Kuura sekoittaa molempia versioita asettamalla lähtökohdaksi väkivaltaisen, täydenkuun alla tapahtuvan muuntautumisen, mutta jonka vaihtoehdoksi tarinan kuluessa annetaan mahdollisuus tahdonalaisesta, hallitusta sudeksi muuntautumisesta.
Yksi selkeä eroavaisuus Kuuran ja tavanomaisten ihmissusilegendojen välillä on kuitenkin se, että yksittäisten ja mystisten tapausten sijaan Kuurassa "hukkavirus" on tunnettu, maailmanlaajuisesti levinnyt sairaus, jota kutsutaan virallisesti lykantropiaksi. Lykantropia on todellinen psykiatrinen sairaus, jota sairastava ihminen uskoo muuttuvansa eläimeksi. Syy, miksi päätin nimetä Kuurassa esiintyvän "hukkaviruksen" lykantropiaksi ja tekemällä siitä tunnetun, tieteeseen pohjautuvan ilmiön, johtuu osittain siitä, että pääsin sen kautta käsittelemään laajemmin länsimaista moraalia - ei pelkästään yksilö-, vaan myös yhteisötasolla.


Miten ihmisen moraali ja ihmissudet liittyvät toisiinsa?
Kuten jo postauksen alussa kerroin, olen aina ollut kiinnostunut ihmismielen harmaista sävyistä. Ihminen on laji, joka kykenee osoittaman suurta julmuutta niin eläimiä kuin toisia lajitovereitaan kohtaan. Miksi käsityksemme moraalista ovat erilaiset eri aikakausilla, eri kulttuureissa ja eri tilanteissa? Miten mukavina ja normaaleina pidetyt henkilöt syyllistyvät äärioloissa hirvittäviin sotarikoksiin, jotka tuntuvat siinä hetkessä oikeutetuilta? Minulla ei ole antaa mitään suuria, kaiken kattavia vastauksia näihin kysymyksiin, joskin kirjailijan uteliaisuudella ja jatkuvalla tiedonjanolla pyrin laajentamaan paitsi omaa käsitystäni, myös lukijan käsitystä ihmisyydestä. Luen aiheesta tällä hetkellä Jonathan Gloverin vaikuttavaa, paksua teosta "Ihmisyys - 1900-luvun moraalihistoria" ja vaikka en ole vielä edes puolessa välissä kirjaa, voin jo nyt lämpimästi suositella teosta kaikille.
Kirjoissani pyrin pohtimaan moraalikysymyksiä myös ihmissusimyyttini kautta. Jo varhaisimmissa myyttiä käsittelevissä tarinoissa on ollut pohdintaa ihmisyydestä, ja esimerkiksi kreikkalaisen taruston mukaan ylijumala Zeus muutti kuningas Lykaonin sudeksi tämän tarjoiltua Zeukselle uhriaterian poikansa lihasta. Kuurassa lykantropia ei ole rangaistus kenenkään epäinhimillisistä teoista, vaan kyseessä on parantumaton virus, joka muuttaa kantajansa täydenkuun aikana pedoksi. Tällöin ihminen ei kykene estämään itseään, vaan vahingoittaa toisia ihmisiä - ja ensimmäisenä niitä, joista hukka välittää kaikista eniten - tahdostaan riippumatta. Kyse ei siis ole vain siitä, että ihmissudeksi muuttuvat henkilöt vastaisivat pelkästään erämaan kutsuun ja rikkoisivat rajat sivistyksen ja villin luonnon välillä, kuten useissa ihmissusitarinoissa tapahtuu. Luonto liittyy toki merkittävästi myös Kuuran ihmissusimyyttiin (palaan tähän seuraavassa kohdassa), mutta kirjoissani on ensisijaisen tärkeää huomioida moraalin tematiikka. Tätä korostetaan myös romaanin hahmovalinnoilla, sillä esimerkiksi päähenkilöt voidaan nähdä etenkin kirjasarjan alkutilanteessa antisankareina.
Ihmisissä, myös kaikista empaattisimmissa ja ystävällisimmissä tyypeissä, on erilaisia luonteenvikoja. Tunnemme kaikki aika ajoin epämiellyttäviä tunteita, kuten vihaa, katkeruutta, kateutta, pelkoa tai häpeää, mutta näitä tunteita on harvoin soveliasta näyttää julkisesti. Sivistynyt ihminen osaa hillitä itsensä, vaikka kuinka sisällä kytisi. Siispä arvostelua, vihaa puretaan epäsuorasti esimerkiksi netissä vihapuheina tai se naamioidaan hyveeksi antamalla vihalle jokin toinen nimi. Kuurassa tämä sisäinen viha konkretisoituu suden muotoon, jolloin henkilö unohtaa sivistyksen ja on suoraan raadollinen toiselle ihmiselle. Romaanissani sudet haluttaan tappaa sen sijaan, että niiden olemassaololle keksittäisiin hävittämisen sijaan kestävämpiä ratkaisuja. Mitä pidempään asioista vaietaan, sitä todennäköisemmin rakenteet jossain vaiheessa paukkuvat.


Kuvaatko ihmisen ja luonnon välistä suhdetta ihmissusien kautta?
Silloin kun puhutaan ihmissusista, on vaikeaa olla puhumatta myös ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta. Vaikka ihmissusiin liitetään usein negatiivinen sävy, pedoksi muuttumista ei suinkaan aina ole pidetty pahana asiana. Esimerkiksi skandinaavisessa ja germaanisessa kansantarustossa berserkit taistelivat karhun ja suden nahoissa saadakseen petoeläinten voimat taistelutantereella. Samoin cherokee-intiaanien kerrotaan kutsuneen susia avukseen, jotta ihmiset voisivat saada eläinten ominaisuudet itselleen pitkän ja kylmän talven ajaksi.
Nykyään ihmissusikirjallisuudessa voi nähdä selkeitä viitteitä siitä, miten paljon olemme vieraantuneet luonnosta. Kuten monet lukijat ovat huomioineet, Kuurassa ihmissusien levinneisyys sijoittuu pitkälti samoille alueille, missä oikeita susia esiintyy, eli Lappiin ja itärajalle. Etelä-Suomessa asuvat ihmiset eivät susiin arjessaan törmää eikä väheneviä susikantoja siksi tule juuri ajateltua. Sattumaa ei ole sekään, kuinka Aaron kuvailee huolensa ihmissusista hukkuvan jonnekin "ilmastonmuutoksen ja Lähi-idän sotien väliin". Kyse on siis tiedostetusta ongelmasta, jota hyvinvointivaltiossa elävä henkilö ei pidä kuitenkaan itselleen akuuttina, toimenpiteitä vaativana kriisinä. Niin kauan kuin järjestelmä oman elämän ympärillä pyörii moitteettomasti, muiden hätää ei ole mukavaa nähdä ja siltä suljetaan helposti silmät.
Vaikka Kuuran ihmissudet eivät ole tarinassa luonnollinen osa elämän kiertokulkua - hukat eivät ole ulkonäöstään huolimatta erillinen eläinlaji, vaan virusta kantavia ihmisiä - ne kuvastavat myös ihmisen vapautumista luontoon. Kaikesta ihmiseltä saadustaan kyltymättömyydestään ja tuhoamisen halustaan huolimatta hukka on Kuurassa samaan aikaan hyvin puhdas ja mutkaton olento. Tämä seikka tulee esille oikeastaan vasta Kajossa, jossa lukijalle esitetään laajempaa kuvaa ihmissusista. Metsässä elävä hukka on lähempänä eläintä kuin ihmistä. Se huolehtii itsestään ja laumastaan, nukkuu, juo ja syö silloin, kun sillä on nälkä. Uhattuna se joko pakenee tai hyökkää. Tällä pyrin näyttämään muun muassa sen, että jopa ne eläinlajit, jotka on leimattu kulttuurissamme raadollisiksi ja häijyiksi - kuten vaikkapa valkohait, sudet ja käärmeet - eivät ole julmia, vaan villejä. Villieläimen paikka ei ole olla kaupungissa ihmisen viihdykkeenä. Joten: yksi syy sille, miksi Kuura-sarjassa yksi suurimmista tragedioista tapahtuu juuri kaupungin muurien sisällä, johtuu villin ihmissuden ja kaupungin sivistyksen yhteensopimattomuudesta.


Liittyykö ihmissusiin aina seksikkyys ja erotiikka?
Twilight, True Blood, Teen Wolf: paidattomia miehiä, leijonaharjaisia naisia ja murinaa. Jep, tavallisesti ihmissusiin on yhdistetty varsin voimakas eroottinen sävy. Ja kuten Kuuran lukeneet tietävät, oma kirjasarjani ei tee tässä suhteessa poikkeusta. Koska ihmissudet edustavat villiä luontoa, estojen katoamista ja myös ihmisyyden "syntistä" puolta, on helppoa yhdistää niihin myös korkea seksuaalinen vietti. Monesti - etenkin viimeaikaisissa ihmissusiromaaneissa ja elokuvissa - myös ihmissuden ihmismuoto on kuvattu ulkoisesti vetäväksi ja hyväkuntoiseksi. Ihmissuden vaarallisuudella ikään kuin flirttaillaan ja sisäistä petoa väläytellään tarpeen tullen pistävällä katseella tai yliluonnollisilla kyvyillä. Yhtenä osasyynä sille, miksi ihmissusimyytti on niin suosittu vielä tänäkin päivänä, onkin pidetty sitä, että miespuolisiin ihmissusiin liitetään usein "vaarallinen alfauros" -mielleyhtymä ja naisiin puolestaan "voimakas badassmuija" -leima. Viime vuosien aikana ihmissudet ovat muuttuneet yhä enemmän pelätyistä pedoista seksikkäiksi rakkaudenkohteiksi.
Tässä kohtaa muistutan, että Kuura edustaa paranormaalia romantiikkaa, enkä siten leiju Twilight-leffoista pitävän fanikunnan yläpuolella. Päinvastoin uskon, että tälle nimenomaiselle kehityssuunnalle on olemassa muitakin syitä kuin se, että haluamme harlekiinifantasiaa ihmissusista. Olen jopa testannut tätä, sillä Kuuraa kirjoittaessani tein valinnan, etten kirjoittanut yhdestäkään ihmissudesta jumalaisen kaunista/komeaa (okei, paitsi Alexista, mutta Alexin rakkauselämästä kerrotaan hyvin vähän). Mielenkiintoista onkin ollut huomata, että juuri kaikista rujoimmat ihmissudet, kuten Leo tai Peter, ovat lukijakommenttien perusteella kaikista vetävimmät henkilöhahmot. Molemmat miehet kuvataan ulkonäöllisesti ei-niin-komeiksi, joten heidän vetovoimansa täytyy tulla muualta.
Haluan ajatella, ettei ihmissusien suosio johdu pelkästään pahojen poikien ja tyttöjen vetovoimasta, vaan myös siitä, miten haluamme murtaa omia ennakkokäsityksiämme. Ihmissusi on lähtökohtaisesti olento, jota kuuluisi vältellä ja pelätä, mutta haluamme ottaa siitä selvää. Vaarallisen romanssin myötä tulee kohdanneeksi jotain kesyttämätöntä, jota sivistys ei ole vielä laimentanut. Ihmissusissa kuvastuu kaipuumme löytää jotain vapaata ja alkuperäistä. En siis myöskään usko, että viehätys ihmissusiin tulee tulevaisuudessa täysin katoamaan. Juuri nyt hukat kärsivät inflaatiosta Twilightin aikaansamaan boomin vuoksi ja ne tarvitsevat aikaa, jotta voivat nousta jälleen uskottavina fantasiaolentoina kirjojen sivuille. Mutta kyllä se aika vielä tulee - jos ei kenenkään muun niin vaikka sitten minun toimestani. 

Lähetä kommentti

© Elina Pitkäkangas. Made with love by The Dutch Lady Designs.