11/02/2018

Minä ja ihmissudet

Hyvää Halloweenia! Minä ja ystäväni järjestämme perinteisesti vuoden isoimmat kotibileet huomenna, pyhäinpäivänä, ja olen jo aivan fiiliksissä kauhuteemaisesta illastamme. Halloweenin kunniaksi on myös sopiva hetki kirjoittaa blogiteksti jo pitkään hautumassa olleesta aiheesta: ihmissusista. Helsingin kirjamessuilla KirjaKallion haastattelijat kysyivät minulta usean kysymyksen ihmissusimyyttiin liittyen, ja vaikka sain mongerrettua vastaukseksi aina jotain, mieleeni nousi myöhemmin monta tärkeää seikkaa, jotka olisin halunnut vielä mainita, mutta joita en jännittävässä haastattelutilanteessa saanut päähäni. Lisäksi minua on inspiroinut aikaisemmin mainitsemani Kuurasta tehty yliopistotutkielma, jossa Kuurassa käytettyä ihmissusimyyttiä on verrattu vanhempiin ihmissusista kertoviin teoksiin. Olen jo ehtinyt jutella tutkielman tekijöiden kanssa ja keskustelumme on saanut intoni ihmissusista heräämään uudelleen. Muistan elävästi ne ajat, kun vasta perehdyin erilaisiin ihmissusimyytteihin ja aloin kehittää niistä omaa, Kuurassa esiintyvää ihmissusivariaatiotani. 
Näiden kaikkien syiden vuoksi päätin viimein koota omat ajatukseni ihmissusista yhteen. Aihe on laaja, joten viestistä tulee todennäköisesti pitkä. Selkeyden vuoksi jaan viestin kysymyksiin, joita minulta usein kysytään, ja yritän niiden kautta saada kaiken tarpeellisen sanottua.


Miksi juuri ihmissudet?
Olen pienestä pitäen ollut kiinnostunut asioista, joita peiteltiin minulta lapsena: kauhuelokuvista, sodista ja "rajuista ihmisistä". Piirroselokuvissa kiinnitin huomiota tarinan pahishahmoihin, erityisesti niihin, jotka pahoista aikeistaan huolimatta olivat myös ymmärrettäviä, kuten Disneyn Frollo tai Ursula. Ihmissusiin törmäsin todennäköisesti ensimmäistä kertaa katsoessani pienenä Beethovenia. Kyseisessä elokuvassa on kohtaus, jossa berhandilainen katsoo televisiota, jossa pyörii mustavalkoinen ihmissusileffa - kyseinen parin sekunnin kohtaus elokuvan sisällä olevasta elokuvasta (mise en abyme) oli niin hirveän pelottava, että jo se jäi pyörimään mieleeni. 
Sittemmin muistan myös toisen elokuvan. Vuonna 2002 olin 12-vuotias ja katsoin salaa K-18 elokuvan, jonka isoveljeni oli vuokrannut ja jättänyt lojumaan huoneeseensa. Leffan nimi oli Dog Soldiers - laitan sen kansikuvan tähän alle. Ja hyi että, miten ison vaikutuksen kyseinen elokuva minuun teki. Siinä on mustaa huumoria, gorea ja juonikäänne, jossa viattomaksi uhriksi luultu hahmo paljastuukin yhdeksi susista. Olin järkyttynyt, mutta samalla totaalisen myyty ihmissusimyytille. Aloin etsiä muita ihmissusielokuvia ja seuraavien vuosien aikana katsoin lähes kaikki löytämäni hukkaleffat. Niihin kuului muun muassa Wolf (1994), Cursed (2005), The Wolfman (2010), Curse of the Werewolf (1961), Ginger Snaps (2002), Werewolf in London (1935), The Howling (1981), The Wolfman (1941), An American Werewolf in London (1981), Skinwalkers (2006), Wer (2013), Van Helsing (2004) ja Underworld (2003). Elokuvia on lisää vaikka millä mitalla, mutta nuo muistan kaikista selkeimmin. Kirjoja en ikävä kyllä vielä noihin aikoihin kauheasti lukenut, joten minulla ei ole antaa samanlaista listaa minua inspiroineista ihmissusiromaaneista. Yhden teoksen haluan kuitenkin nostaa esille: Annette Curtis Klausen "The Blood and Chocolate" (siitä on olemassa myös samanniminen elokuva). Sain kyseisen YA-romaanin käsiini, kun olin kahdeksantoistavuotias ja koukututtuani kirjaan pahemmin kuin ikinä aiemmin, tein lopullisen päätökseni: halusin kirjoittaa ihmissusista kertovan kirjan. 
Nyt yli kymmenen vuotta myöhemmin olen katsonut intoni alkulähteen, eli Dog Soldiersin, uudelleen, mutten pidä sitä enää kovin hääppöisenä elokuvana - viihdyttävänä toki hahmojen mustan huumorin takia! Uskon kuitenkin, että juuri Dog Soldiers on suurin syy sille, miksi päätin luoda Kuuraan kahdella jalalla kulkevia susia perinteisen ja luonnollisemman susimallin sijaan. Halusin, että ihmissusi säilyttää hirviömuodossaan ihmisen ruumiinrakenteen, sillä toisin kuin petoeläimet, jotka yleensä terveinä tappavat vain syödäkseen tai selviytyäkseen, ihminen tappaa myös huvin vuoksi, kyltymättömästi ja vailla perusteita. Halusin pitää tämän mielessä, kun kirjoitin Kuura-trilogiaan susista, jotka täydenkuun aikana muuttuvat murhanhimoisiksi ihmissyöjiksi.  


Millaisia Kuuran ihmissudet ovat?
Kuuran ihmissudet, eli hukat, ovat ulkomuodollisesti saaneet vaikutteita useista eri elokuvista ja tarinoista. Kaikista vanhimmissa ihmissusia koskevissa tarustoissa ihmissusi muuttui aina oikeaksi, nelijalkaiseksi sudeksi, joka tosin saattoi olla tavallista sutta suurempi. Olen kirjoittanut aikaisemmin toisen ihmissusitarinan, Bluesin, joka myötäili paljon juuri tällaista ihmissusivariaatiota. Kuurassa päädyin kirjoittamaan kuitenkin toisenlaisen hukan: valtavan susihybridin, jolla on ihmisen rakenne, mutta eläimen pää ja turkki. Tällainen variaatio on tullut tutuksi etenkin elokuvien kautta, enkä voi kiistää Dog Soldiersin osuutta omaan makuuni, kuten edellä kerroin. Tarinaa luodessani koin myös tärkeäksi liioitella ihmissuden kokoa, jotta ihmisen pienuus luonnonvoimien edessä olisi maksimaalinen.
On myös huomattavaa, kuinka usein keskiaikaisissa piirroksissa (jotka sijoittuvat samalle aikakaudelle noitavainojen kanssa) ihmissudet kuvataan kahdella jalalla seisoviksi ihmispedoiksi. Koska olen kiinnostunut kaikista tosielämään perustuvista, kummallisista tapauksista, juuri keskiajalta dokumentoitujen oikeiden ihmisten lykantropiasyytteet ovat olleet mielenkiintoista luettavaa. Yksi Kuurassa esiintyvistä ihmissusista (ensiesiintyminen vasta Kajossa) on pohjautunut alunperin 1500-luvulla eläneeseen saksalaiseen Peter Stübbeen, joka tuomittiin kuolemaan miehen syötyä 14 lasta ja kaksi raskaana ollutta naista. Kidutuksessaan Stübbe myönsi muuttuvansa sudeksi ja kuvaili saavansa suden muodossaan muun muassa suuren kidan, valtavan kehon ja tassut, terävät hampaat, tarkat silmät ja ahnehtivan luonteen.
Ulkonäölliset seikat ovat kuitenkin vain yksi osa ihmissusimyyttiä. Kuurassa on kunnioitettu perinteisiä ja hyvin tunnettuja uskomuksia, kuten että hopea ja ukonhattu ovat haitallisia ihmissudelle, tartunnan voi saada toisen ihmissuden puremasta ja että täysikuu saa ihmisen muuttumaan pedoksi. Toisaalta yhä useammin vastaan tulee myös niitä versioita, joissa ihmissusi voi tahdonalaisesti muuttaa muotoaan. Tällöin henkilöä ei välttämättä edes kutsuta ihmissudeksi, vaan esimerkiksi lykaaniksi, muodonmuuttajaksi tai skinwalkeriksi. Näissä tapauksissa henkilön suhtautuminen omaan ihmissuteuteen on usein myönteisempi ja suden ominaisuudet nähdään hyödyllisinä. Kuura sekoittaa molempia versioita asettamalla lähtökohdaksi väkivaltaisen, täydenkuun alla tapahtuvan muuntautumisen, mutta jonka vaihtoehdoksi tarinan kuluessa annetaan mahdollisuus tahdonalaisesta, hallitusta sudeksi muuntautumisesta.
Yksi selkeä eroavaisuus Kuuran ja tavanomaisten ihmissusilegendojen välillä on kuitenkin se, että yksittäisten ja mystisten tapausten sijaan Kuurassa "hukkavirus" on tunnettu, maailmanlaajuisesti levinnyt sairaus, jota kutsutaan virallisesti lykantropiaksi. Lykantropia on todellinen psykiatrinen sairaus, jota sairastava ihminen uskoo muuttuvansa eläimeksi. Syy, miksi päätin nimetä Kuurassa esiintyvän "hukkaviruksen" lykantropiaksi ja tekemällä siitä tunnetun, tieteeseen pohjautuvan ilmiön, johtuu osittain siitä, että pääsin sen kautta käsittelemään laajemmin länsimaista moraalia - ei pelkästään yksilö-, vaan myös yhteisötasolla.


Miten ihmisen moraali ja ihmissudet liittyvät toisiinsa?
Kuten jo postauksen alussa kerroin, olen aina ollut kiinnostunut ihmismielen harmaista sävyistä. Ihminen on laji, joka kykenee osoittaman suurta julmuutta niin eläimiä kuin toisia lajitovereitaan kohtaan. Miksi käsityksemme moraalista ovat erilaiset eri aikakausilla, eri kulttuureissa ja eri tilanteissa? Miten mukavina ja normaaleina pidetyt henkilöt syyllistyvät äärioloissa hirvittäviin sotarikoksiin, jotka tuntuvat siinä hetkessä oikeutetuilta? Minulla ei ole antaa mitään suuria, kaiken kattavia vastauksia näihin kysymyksiin, joskin kirjailijan uteliaisuudella ja jatkuvalla tiedonjanolla pyrin laajentamaan paitsi omaa käsitystäni, myös lukijan käsitystä ihmisyydestä. Luen aiheesta tällä hetkellä Jonathan Gloverin vaikuttavaa, paksua teosta "Ihmisyys - 1900-luvun moraalihistoria" ja vaikka en ole vielä edes puolessa välissä kirjaa, voin jo nyt lämpimästi suositella teosta kaikille.
Kirjoissani pyrin pohtimaan moraalikysymyksiä myös ihmissusimyyttini kautta. Jo varhaisimmissa myyttiä käsittelevissä tarinoissa on ollut pohdintaa ihmisyydestä, ja esimerkiksi kreikkalaisen taruston mukaan ylijumala Zeus muutti kuningas Lykaonin sudeksi tämän tarjoiltua Zeukselle uhriaterian poikansa lihasta. Kuurassa lykantropia ei ole rangaistus kenenkään epäinhimillisistä teoista, vaan kyseessä on parantumaton virus, joka muuttaa kantajansa täydenkuun aikana pedoksi. Tällöin ihminen ei kykene estämään itseään, vaan vahingoittaa toisia ihmisiä - ja ensimmäisenä niitä, joista hukka välittää kaikista eniten - tahdostaan riippumatta. Kyse ei siis ole vain siitä, että ihmissudeksi muuttuvat henkilöt vastaisivat pelkästään erämaan kutsuun ja rikkoisivat rajat sivistyksen ja villin luonnon välillä, kuten useissa ihmissusitarinoissa tapahtuu. Luonto liittyy toki merkittävästi myös Kuuran ihmissusimyyttiin (palaan tähän seuraavassa kohdassa), mutta kirjoissani on ensisijaisen tärkeää huomioida moraalin tematiikka. Tätä korostetaan myös romaanin hahmovalinnoilla, sillä esimerkiksi päähenkilöt voidaan nähdä etenkin kirjasarjan alkutilanteessa antisankareina.
Ihmisissä, myös kaikista empaattisimmissa ja ystävällisimmissä tyypeissä, on erilaisia luonteenvikoja. Tunnemme kaikki aika ajoin epämiellyttäviä tunteita, kuten vihaa, katkeruutta, kateutta, pelkoa tai häpeää, mutta näitä tunteita on harvoin soveliasta näyttää julkisesti. Sivistynyt ihminen osaa hillitä itsensä, vaikka kuinka sisällä kytisi. Siispä arvostelua, vihaa puretaan epäsuorasti esimerkiksi netissä vihapuheina tai se naamioidaan hyveeksi antamalla vihalle jokin toinen nimi. Kuurassa tämä sisäinen viha konkretisoituu suden muotoon, jolloin henkilö unohtaa sivistyksen ja on suoraan raadollinen toiselle ihmiselle. Romaanissani sudet haluttaan tappaa sen sijaan, että niiden olemassaololle keksittäisiin hävittämisen sijaan kestävämpiä ratkaisuja. Mitä pidempään asioista vaietaan, sitä todennäköisemmin rakenteet jossain vaiheessa paukkuvat.


Kuvaatko ihmisen ja luonnon välistä suhdetta ihmissusien kautta?
Silloin kun puhutaan ihmissusista, on vaikeaa olla puhumatta myös ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta. Vaikka ihmissusiin liitetään usein negatiivinen sävy, pedoksi muuttumista ei suinkaan aina ole pidetty pahana asiana. Esimerkiksi skandinaavisessa ja germaanisessa kansantarustossa berserkit taistelivat karhun ja suden nahoissa saadakseen petoeläinten voimat taistelutantereella. Samoin cherokee-intiaanien kerrotaan kutsuneen susia avukseen, jotta ihmiset voisivat saada eläinten ominaisuudet itselleen pitkän ja kylmän talven ajaksi.
Nykyään ihmissusikirjallisuudessa voi nähdä selkeitä viitteitä siitä, miten paljon olemme vieraantuneet luonnosta. Kuten monet lukijat ovat huomioineet, Kuurassa ihmissusien levinneisyys sijoittuu pitkälti samoille alueille, missä oikeita susia esiintyy, eli Lappiin ja itärajalle. Etelä-Suomessa asuvat ihmiset eivät susiin arjessaan törmää eikä väheneviä susikantoja siksi tule juuri ajateltua. Sattumaa ei ole sekään, kuinka Aaron kuvailee huolensa ihmissusista hukkuvan jonnekin "ilmastonmuutoksen ja Lähi-idän sotien väliin". Kyse on siis tiedostetusta ongelmasta, jota hyvinvointivaltiossa elävä henkilö ei pidä kuitenkaan itselleen akuuttina, toimenpiteitä vaativana kriisinä. Niin kauan kuin järjestelmä oman elämän ympärillä pyörii moitteettomasti, muiden hätää ei ole mukavaa nähdä ja siltä suljetaan helposti silmät.
Vaikka Kuuran ihmissudet eivät ole tarinassa luonnollinen osa elämän kiertokulkua - hukat eivät ole ulkonäöstään huolimatta erillinen eläinlaji, vaan virusta kantavia ihmisiä - ne kuvastavat myös ihmisen vapautumista luontoon. Kaikesta ihmiseltä saadustaan kyltymättömyydestään ja tuhoamisen halustaan huolimatta hukka on Kuurassa samaan aikaan hyvin puhdas ja mutkaton olento. Tämä seikka tulee esille oikeastaan vasta Kajossa, jossa lukijalle esitetään laajempaa kuvaa ihmissusista. Metsässä elävä hukka on lähempänä eläintä kuin ihmistä. Se huolehtii itsestään ja laumastaan, nukkuu, juo ja syö silloin, kun sillä on nälkä. Uhattuna se joko pakenee tai hyökkää. Tällä pyrin näyttämään muun muassa sen, että jopa ne eläinlajit, jotka on leimattu kulttuurissamme raadollisiksi ja häijyiksi - kuten vaikkapa valkohait, sudet ja käärmeet - eivät ole julmia, vaan villejä. Villieläimen paikka ei ole olla kaupungissa ihmisen viihdykkeenä. Joten: yksi syy sille, miksi Kuura-sarjassa yksi suurimmista tragedioista tapahtuu juuri kaupungin muurien sisällä, johtuu villin ihmissuden ja kaupungin sivistyksen yhteensopimattomuudesta.


Liittyykö ihmissusiin aina seksikkyys ja erotiikka?
Twilight, True Blood, Teen Wolf: paidattomia miehiä, leijonaharjaisia naisia ja murinaa. Jep, tavallisesti ihmissusiin on yhdistetty varsin voimakas eroottinen sävy. Ja kuten Kuuran lukeneet tietävät, oma kirjasarjani ei tee tässä suhteessa poikkeusta. Koska ihmissudet edustavat villiä luontoa, estojen katoamista ja myös ihmisyyden "syntistä" puolta, on helppoa yhdistää niihin myös korkea seksuaalinen vietti. Monesti - etenkin viimeaikaisissa ihmissusiromaaneissa ja elokuvissa - myös ihmissuden ihmismuoto on kuvattu ulkoisesti vetäväksi ja hyväkuntoiseksi. Ihmissuden vaarallisuudella ikään kuin flirttaillaan ja sisäistä petoa väläytellään tarpeen tullen pistävällä katseella tai yliluonnollisilla kyvyillä. Yhtenä osasyynä sille, miksi ihmissusimyytti on niin suosittu vielä tänäkin päivänä, onkin pidetty sitä, että miespuolisiin ihmissusiin liitetään usein "vaarallinen alfauros" -mielleyhtymä ja naisiin puolestaan "voimakas badassmuija" -leima. Viime vuosien aikana ihmissudet ovat muuttuneet yhä enemmän pelätyistä pedoista seksikkäiksi rakkaudenkohteiksi.
Tässä kohtaa muistutan, että Kuura edustaa paranormaalia romantiikkaa, enkä siten leiju Twilight-leffoista pitävän fanikunnan yläpuolella. Päinvastoin uskon, että tälle nimenomaiselle kehityssuunnalle on olemassa muitakin syitä kuin se, että haluamme harlekiinifantasiaa ihmissusista. Olen jopa testannut tätä, sillä Kuuraa kirjoittaessani tein valinnan, etten kirjoittanut yhdestäkään ihmissudesta jumalaisen kaunista/komeaa (okei, paitsi Alexista, mutta Alexin rakkauselämästä kerrotaan hyvin vähän). Mielenkiintoista onkin ollut huomata, että juuri kaikista rujoimmat ihmissudet, kuten Leo tai Peter, ovat lukijakommenttien perusteella kaikista vetävimmät henkilöhahmot. Molemmat miehet kuvataan ulkonäöllisesti ei-niin-komeiksi, joten heidän vetovoimansa täytyy tulla muualta.
Haluan ajatella, ettei ihmissusien suosio johdu pelkästään pahojen poikien ja tyttöjen vetovoimasta, vaan myös siitä, miten haluamme murtaa omia ennakkokäsityksiämme. Ihmissusi on lähtökohtaisesti olento, jota kuuluisi vältellä ja pelätä, mutta haluamme ottaa siitä selvää. Vaarallisen romanssin myötä tulee kohdanneeksi jotain kesyttämätöntä, jota sivistys ei ole vielä laimentanut. Ihmissusissa kuvastuu kaipuumme löytää jotain vapaata ja alkuperäistä. En siis myöskään usko, että viehätys ihmissusiin tulee tulevaisuudessa täysin katoamaan. Juuri nyt hukat kärsivät inflaatiosta Twilightin aikaansamaan boomin vuoksi ja ne tarvitsevat aikaa, jotta voivat nousta jälleen uskottavina fantasiaolentoina kirjojen sivuille. Mutta kyllä se aika vielä tulee - jos ei kenenkään muun niin vaikka sitten minun toimestani. 

10/23/2018

Tärpit Helsingin kirjamessuille

Vieläkö ehtii antaa menovinkkejä Helsingin kirjamessuille? Vielä. Olen tänä vuonna kolmena päivänä menossa mukana: torstaina, perjantaina ja lauantaina. Esiintymisiä minulla on viime vuotta vähemmän, mikä on itse asiassa erittäin miellyttävää, koska nyt ehdin kierrellä ja kuunnella kiinnostavia paneeleita enemmän. Mikäli haluat tulla moikkaamaan minua, paras tilaisuus siihen on heti esiintymiseni jälkeen. Totta kai hihasta saa tulla nykäisemään muulloinkin ja sijaintiani voi tiedustella esim. Instagramin kautta, mikäli haluat saada nimmarin tai Ruska-kortin ja aikataulusi on tiukka. Ruska-kortteja on vapaassa jaossa myös Myllylahden osastolla. Olkaa nopeita, koska kortteja ei ole paljon jaossa! 


Tässä vielä omat nostoni messuohjelmasta. Kiinnostavia haastatteluja ja paneelikeskusteluja on niin paljon, että joudun todennäköisesti karsimaan osan näistä paikan päällä. En ole koskaan pitänyt tarkoista minuuttiaikatauluista, vaan liikun messuilla fiiliksen mukaan. Muutama nosto on kuitenkin aivan ehdoton mm. tulevan romaanikäsikirjoitukseni taustatutkimuksen takia. Näetkö itseäsi kiinnostavaa ohjelmaa listassani?

TORSTAI 25.10.
10:00-10:15
Hallin 6 portaat | Avajaiset
Ronja Salmi, Robert Pence

10:30-11:00
Kallio | Nefrin tytär
Erika Vik, Kallion lukiolaiset

11:00-11:30
Punavuori | Kuvastaja-palkinnon jako
Marianna Leikomaa

11:30-12:00
Kallio | Sensored Reality: Beta
Anders Vacklin, Aki Parhamaa, Kallion lukiolaiset

12:00-13:00
Kallio | Ilmasto muuttuu - Meidän pitäisi
Maria Turtschaninoff, Hanna Nikkanen, Saara Kankaanrinta, Kallion lukiolaiset

14:30-15:00
Kallio | Maresin Voima
Maria Turtschaninoff, Kallion lukiolaiset

15:00-16:00
Senaatintori | Kulttuurinen omiminen
Mikko-Pekka Heikkinen

16:00-16:30
Kallio | Veden vallassa
Sini Helminen, Kallion lukiolaiset

16:30-17:00
Kallio | Ruska
Elina Pitkäkangas, Kallion lukiolaiset ARGHARGAHHARHGAHRH!!!

18:00-18:30
Punavuori | Maailmanloppu peruttu
Esko Valtaoja

18:30-19:00
Akateeminen kirjakauppa | Shoshin
Minna Eväsoja

19:00-19:30
Punavuori | Taivas
Piia Leino, Johanna Forss

PERJANTAI 26.10.
11:00-11:30
Esplanadi | Kaukosaarten Aino
Johanna Valkama, Aleksi Pöyry

11:30-12:00
Senaatintori | Suorittava sukupolvi
Sisko Savonlahti, Eveliina Nieminen, Susanne Salmi

12:00-13:00
Kallio | Kuka saa määritellä mut
Jaana Pirskanen, Jani Toivola, Mio Kivelä, Veera Järvenpää, Maiju Ristkari, Kallion lukiolaiset

13:00-13:30
Punavuori | Ikuista elämää etsimässä
Magdalena Hai, Maija Haavisto, Carita Forsgren, Katri Alatalo

14:00-14:30
Kruununhaka | Taide, tekijyyden muutos ja tekijänoikeus
Anette Alén.Savikko, Sanna Nyqvist

14:30-15:00
Kallio | Aistienvartija
Elina Rouhiainen, Kallion lukiolaiset

15:00-15:30
Töölö | Missä kirja-alalla mennään?
Anna Baijers, Laura Karlsson, Sakari Laiho, Anne Rutanen

15:30-16:00
Kruununhaka | Evoluutio - Miten lajit kehittyvät?
Juha Valste

16:30-17:00
Punavuori | Riku ja Tunna: Selviytymisopas
Riku Rantala, Tuomas Milonoff

LAUANTAI 27.10.
10:30-11:00
Hakaniemi | Rauhankone
Timo Honkela, Pekka Haavisto, Hussein Al-Taee, Riikka Suominen

11:00-11:30
Töölö | Kirjailija salakuuntelijana
Essi Kummu, Anna-Leena Härkönen, Pasi Lönn, Jarkko Tontti

11:30-12:00
Töölö | Puhutaan rahasta
Jarmo Stoor, Silvia Modig, Tuomo Puumala, Sirpa Kähkönen

12:00-12:30
Senaatintori | Antti Tapani
Antti Tuisku, Maaret Kallio

12:30-13:00
Hakaniemi | Hyvä paha aggressio - Miksi vihaamme?
Rauno Juntumaa, Terhi Ketola-Huttunen, Heli Pruuki, Anna Lehmusvesi

13:30-14:00
Senaatintori | Veitola
Maria Veitola

14:00-14:30
Töölö | Kuinka kirjoittaisin sen nyt?
Taina Haahti, Juha Itkonen, Tomi Kontio, Paula Havaste

14:30-15:00
Kallio | Sydänhengitystä
Anu Holopainen, Kallion lukiolaiset

15:00-15:30
Töölö | Sensuroitu! Mistä kirjailijat vaikenevat?
Pirjo Hassinen, Jukka Behm, Marjo Heiskanen

15:30-16:00
Esplanadi | Miten kasvattaa tulevaisuuden lapsi?
Linda Liukas, Saku Tuominen, Emma Alftan

16:00-16:30
Kallio | Loukkupoika
Nonna Wasiljeff, Kallion lukiolaiset

16:30-17:00
Vallisaari | Elämänlaadun parantaminen - Toivoa ja voimaa elämään
Karita Palomäki, Miia Moisio, Petri Hiissa, Eevi Minkkinen, Pequ Nieminen

17:00-17:30
Senaatintori | Vihapuhe ja sananvapaus
Riku Neuvonen, Johanna Vehkoo, Emmi Nieminen, Antti Järvi

17:30-18:00
Kruununhaka | Työn alla novelli
Maritta Lintunen, Erkka Mykkänen, J. Pekka Mäkelä

18:00-18:30
Esplanadi | Kiinalainen juttu - Myyttejä Kiinasta
Mari Manninen, Laura Kuitunen

18:30-19:00
Töölö | Moninaiset kirjailijat, moninaiset hahmot
Maija Haavisto, O.E. Lönnberg, Taru Luojola


10/19/2018

Ruskan aika

Kuura-sarjan viimeinen osa, Ruska, ilmestyi ensimmäisiin kauppoihin eilen. Kirja ei ole ennättänyt vielä kirjastoihin enkä ole päässyt antamaan sitä vielä edes perheenjäsenilleni, mutta nähdessäni romaanin ensimmäistä kertaa kirjahyllyssäni Kuuran ja Kajon vieressä ymmärsin viimein sen, mitä olen yrittänyt toitottaa itselleni viime kesästä lähtien: trilogiani on valmis. 
En keksi paljoa sanottavaa tässä vaiheessa. Tunne on uusi. Annan jokaisen itse kuvitella, miltä Ruskan  - ja sen myötä ensimmäisen kirjasarjani - valmiiksi saattaminen tuntuu. Olen toivonut tätä pitkään, vuodesta 2009 lähtien, kun ryhdyin kirjoittamaan ensimmäistä kokonaista romaanikäsikirjoitustani, Bluesia. Haaveilin omasta kirjasarjasta, mutta ajatus tuntui silloin yhtä kaukaiselta kuin täysipäiväinen kirjailijuus, oma koti tai ulkomailla työskenteleminen tuntuu nyt. Kyllä, Shia LaBeouf oli oikeassa "Do it" -videossaan: asioilla on tapana toteutua, kun vain jaksaa yrittää tarpeeksi sinnikkääksi. Minulle tämän kirjasarjan päättyminen on tuottanut suurta mielihyvää, mutta myönnän, että päähäni on alkanut jo ilmestyä uusia unelmia, uusia suunnitelmia ja uusia tavoitteita, joita kohti haluan kurottaa. Niin kai ihmismieli toimii: kun yhden asian on saanut, alkaa toivoa heti seuraavaa. 

Kuva(c)Kaisu Sandberg
Juuri nyt olen erittäin innostunut seuraavasta romaaniprojektistani, mutta yritän samaan aikaan muistuttaa itseäni keskeneräisistä opinnoistani. Nyt olisi hyvä hetki kirjoittaa graduni loppuun. Kuudenkymmenen sivun kirjoittaminen ei enää pelota siinä vaiheessa, kun takana on kolme 350-sivuista romaania, mutta tieteellisen tekstin kirjoittaminen on työlästä ja uuvuttavaa. Voi mennä vuosi, kaksikin, ennen kuin saan maisterin paperini ulos. En valehtele: ajatus pitkästä kirjoitustauosta ei houkuttele yhtään. Minulla on hyvä romaani-idea ja haluaisin päästä tarjoamaan sitä kustantajalle ASAP. Olen kuullut, että monet isot kustannustalot kirjoittavat kustannussopimuksiaan jo vuodelle 2021. Kuinka monta vuotta ehtii kulua, ennen kuin saan seuraavan romaanini julkaistua? Ehtivätkö lukijani unohtaa minut? Mitä jos joku julkaisee uutta projektiani muistuttavan romaanin sillä välin, kun olen opintotauolla? Uusia mietteitä, kysymyksiä, huolta. Pohdin tällaisia asioita, vaikka Ruska ei ole vielä edes kirjastoissa. Ehkä se kertoo jotain tyhjiöstä, jonka sarjan loppuminen on minuun jättänyt. 


Näyttää siltä, että vaikka elin talvella hetkiä kun en uskonut Ruskan valmistuvan ikinä (hyi-toivoton-projekti-voinko-mä-vain-ilmoittaa-kustantajalle-etten-mä-pysty-tähän) ja vaikka lopulta sen saaminen käsiin oikeana kirjana oli enemmän kuin huojentavaa, sarjan valmistuminen on tuonut mukanaan myös pienen turvattomuuden tunteen. Ensimmäistä kertaa vuosiin olen tilanteessa, jossa minulla ei ole sovittua deadlinea. Haluan deadlinen. Tarvitsen deadlinen. Olen ottanut sen osaksi arkeani, ja nyt arjen pyörittäminen ilman ulkopuolelta asetettuja raameja tuntuu kumman leväperäiseltä. Huomaan, että minun on vaikeaa vain olla kotona. Mietin koko ajan, mitä voisin tehdä seuraavaksi, päivitänkö somea, luenko lähdekirjallisuutta "Sangia" varten, siivoanko, harjaanko koiraa, joogaanko, skypetänkö äidille, kirjoitanko sähköposteja... Tietysti kyse voi olla myös pelkästään Ruskan julkaisuun liittyvästä jännityksestä ja levottomuudesta. En ole vielä kuullut kuin muutaman lukijan kommentit kirjasta. Palaute on tähän mennessä ollut todella hyvää, mutta jännitän silti, miten sarjan päätösosa otetaan vastaan. Laittakaa minulle linkkejä/tägätkää minut arvioihin, jotka kirjoitatte Ruskasta! Haluan ehdottomasti lukea kaiken. <3 Jospa tämä levoton mieli tästä vielä rauhoittuisi.

Ruskan tunnelmia, vielä yhden kerran (tsekatkaa myös Ruskan muu soittolista): 


10/04/2018

Hel-YA! Gloriassa

Viime lauantaina oli hulinaa. Hel-YA (Helsinki Young Adult Literary Convention) järjestettiin jo toista kertaa, tänä vuonna Gloriassa 29.09.2018. Olin vuosi sitten tehnyt päätöksen, etten ottaisi tänä vuonna kuin muutaman esiintymisen vastaan, koska viime vuonna lukuisat vierailut ja esiintymiset veivät paljon voimia. Tänä vuonna Hel-YA ja Helsingin kirjamessut valikoituivat tapahtumiksi, joissa halusin ehdottomasti olla mukana. Siispä kun minua pyydettiin mukaan paneeliin "Totta vai tarua? Fantasian yhteiskunnallinen taso" yhdessä Erika Vikin ja Magdalena Hain kanssa, suostuin muitta mutkitta. Kuura-trilogiani on urbaania fantasiaa, joka ottaa etenkin Kajossa ja Ruskassa vahvasti kantaa vierauden pelkoon, sen aikaansaamaan väkivaltaan ja pelosta hyötyvään valtaan. Vaikka en voi puhua vielä kunnolla Ruskassa esiintyvistä allegorioista, tuntui minusta siltä että sovin hyvin paneelin kokoonpanoon. 

Kuva(c)Anna Pöyhönen
Ennen omaa esiintymistäni minulla oli muutama sovittu tapaaminen. Päivän aluksi osallistuin lukijatapaamiseen, jossa 5 Lukufiiliksen arvonnan voittajaa tapasi minut Cafe Artistissa ennen Hel-YA:n alkamista. Oli ihanaa nähdä omia lukijoita ja tietää, että Ruskan sähkökirjat menivät oikeaan osoitteeseen. Nyt odotankin ensimmäisiä lukijakommenttejani kuin kuuta nousevaa (pun intented). Lukijatapaamisen jälkeen riensin videohaastatteluun, jossa sain vastata kysymyksiin kirjastokokemuksistani ja kirjaston roolista nykypäivänä. Haastattelustani leikataan pätkiä Oodin avajaisiin, ja kuva heijastetaan "hevosta isommalle" seinälle kaikkien nähtäväksi. Hirvittää ajatellakin, miten ihohuokoseni paistavat suhteellisen kovassa valaistuksessa ja miten videoterveisen lopussa tein lahtelaisten kuuluisan L-merkin väärin päin... Toivottavasti kohta leikataan pois tai käännetään videon peilikuvaksi. Haastattelu itsessään oli todella hauska ja erilainen!
Paneeli Erikan ja Maggiksen kanssa meni nopeasti ja ehdimme vastata vain yhteen yleisökysymykseen. Olen iloinen huomatessani, kuinka paljon rennommin osaan nykyään lavalla olla verrattuna esikoiskirjailijan vuoteeni. Toki vaarana on se, että saatan möläytellä huonoja juttujani kesken keskustelun tai nauraa kovaäänisesti, mutta silloinkin yleisö näkee vain aitoa persoonaani. Pidin paneelista todella paljon ja vaikka jälkeenpäin mieleeni nousi vielä monta asiaa, jotka olisin halunnut sanoa tai muotoilla toisin, olen tyytyväinen kokonaisuuteen. Toivottavasti yleisö piti keskustelusta yhtä paljon kuin minä! 


Paneelin jälkeen pääsin signeeraamaan kirjojani ja jakamaan Kaisu Sandbergin tekemiä Ruska-postikortteja. Kiitos kaikille, jotka tulitte moikkaamaan minua! Teitä oli paljon. <3 Aloitin hyviä keskusteluja monien lukijoiden kanssa, mutten hektisessä tilanteessa pystynyt jatkamaan niitä kovin pitkään. Pahoittelut tästä ja mikäli vain haluatte, voitte ottaa minuun yhteyttä somessakin ja jatkaa keskustelua viestien välityksellä. Vastaan kysymyksiin kirjoistani ja kirjoittamisestani enemmän kuin mielelläni! Niin olen tehnyt muun muassa kahden Tampereen yliopiston maisterivaiheen opiskelijan kanssa, jotka tapasin Hel-YA:ssa: he kertoivat tehneensä 30-sivuisen tutkielman Kuurasta. Menin aika häkeltyneeksi ja tajusin uutisen hulluuden vasta kotiin päästyäni. Olen nyt lukenut tutkielmaa vähän kerrallaan kuluneen viikon aikana ja saatuani eilen koko tekstin loppuun pääsin viimein keskustelemaan siitä tekijöiden kanssa. En tiedä vielä, onko tutkielma yleisesti luettavissa (pitää muistaa kysyä), mutta toivon että olisi. Niin hyvin tekstissä on osattu eritellä Aaronia, Inkaa, ihmissusivariaatiotani ja kirjan yhteiskunnallisia painopisteitä. Kiitos mielettömän paljon. Tämä merkitsee minulle enemmän kuin osaan ilmaista. <3

Lisäksi päivän aikana minut bonganneet vieraat varmaan huomasivat, kuinka painelin menemään sinne tänne tripodini kanssa. Olin etukäteen luvannut kirjailijakollegalleni Sini Helmiselle kuvaavani hieman videomateriaalia For YA -vlogiin. En ollut varma tulisiko koko hommasta mitään, koska tiesin päivästä tulevan todella kiireinen. Siispä raahasin tripodiani mukanani ja otin hätäisiä video-otoksia sieltä täältä. Lopputulos on ihan ok, vaikka kuvaan ja äänenlaatuun en ole tyytyväinen. Meidän on ostettava mikrofoni, koska tuo kaikuminen alkaa todella vaivata minua. Asiasisällöllisesti olen kuitenkin tyytyväinen For YA -videokoosteeseeni ja tulen varmasti jatkossakin kuljettamaan kameraa mukanani eri kirjatapahtumissa. Toivottavasti muutkin innostuvat tekemään samaa, sillä nuorten lukemista käsittelevässä paneelissa ("Mikä kaikki ottaa päähän YA-keskustelussa") 15-vuotias Maiju Koivula toivoi lukijoiden kuvaavan enemmän videoita YouTuben puolelle. En silti aio luopua blogistani eivätkä kirjablogit ole mielestäni väistymässä, vaikka nuoret käyttäisivätkin enemmän esim. Instagramia. Tekstit, videot ja kuvat täydentävät toisiaan. Ja miksipä kaikkia munia pitäisi laittaa samaan koriin? On vain hyvä, että YA-kirjallisuudesta puhutaan eri kanavilla ja eri formaateissa. Pääasia on, että puhutaan. 


5/07/2018

For YA

Olen jo pitkään miettinyt, että olisi mukavaa kuvata silloin tällöin videoita kirjoittamiseen ja YA-kirjallisuuteen liittyvistä ajatuksistani. Vaikka rakastan edelleen blogiani, olen laiskistunut siitä, miten tiuhaan jaksoin ensimmäisen blogivuoteni aikana postauksia kirjoittaa. Luulen tämän johtuvan pitkälti romaanikäsikirjoituksistani. Kun olen ensin editoinut monta tuntia Ruskaa, ei energia ja keskittyminen riitä enää blogitekstin rustailuun. Tylsää on ollut myös se, että nykyään vähäiset bloggaukseni ovat käsitelleet jonkin asian informoimista, kuten kirjakatalogia tai esiintymisiäni. Olen alkanut kaivata niitä aikoja, kun bloggasin yleisistä kirjoihin liittyvistä asioista, kuten dialogista, henkilöhahmojen kuolemista tai ihan vain lempikirjoistani, joita halusin suositella.


Ennen joulua tein kouluvierailun Kolariin ja lähetin luokille jälkeenpäin videotervehdyksen, jossa vastailin oppilaiden esittämiin kysymyksiin. Video kesti noin puoli tuntia ja ehdin siinä ajassa käydä läpi lukuisia eri aihepiirejä. Minulla oli tosi hauskaa! Vaikka en ole itse kirjavlogien suurkuluttaja, aloin pohtia olisiko minun kenties mahdollista laajentaa blogiani Youtuben puolelle. Mitenkään äärimmäisen vakavamielisesti en ajatellut kirjavlogia perustaa, mutta asia tuli myöhemmin puheeksi kirjailijakollegani Sini Helmisen kanssa. Hän kertoi itselläänkin olleen harkinnassa kirjallisuutta käsittelevän Podcastin tekeminen, joten aloimme kehitellä ajatusta. Lopputuloksena teimme yhteisen Youtube-tilin, For YA:n

For YA, eli For young adults on nimensä mukaisesti nuorille aikuisille suunnattu kirjavlogi. Sini ja minä teimme ensimmäisen videomme muutama viikko sitten ja kuvasimme sen yhteydessä myös omat lyhyemmät esittelyvideomme. Jatkossa tarkoitus olisi puhua eri YA-kirjallisuuteen liittyvistä teemoista, vertailla leffoja ja kirjoja toisiinsa, antaa kirjavinkkauksia ja kuvata tapahtumaraportteja. Olen jo nyt tavattoman innoissani! Päähän tupsahtelee jatkuvasti uusia ideoita, joilla For YA:ta voisi kehittää. Mitään videospämmiä ei tarvitse kuitenkaan pelätä, koska Sinillä ja minulla on paljon tekemistä omien käsikirjoitustemme kanssa. For YA:n tarkoitus on pysyä kevyenä pikku lisäpuuhasteluna. 


Parasta kaikessa on kuitenkin se, että muutkin YA-kirjailijat ovat osoittaneet kiinnostustaan projektia kohtaan. Tein Facebookiin ryhmän, johon on osallistunut tällä hetkellä vajaa 20 kotimaista YA-kirjailijaa. Osa heistä on lupautunut tekemään videoita For YA:n kanavalle. Ensimmäinen julkaistaan ehkä jo tämän kuun lopussa. Kuvittelemassani unelmatilanteessa For YA voisi tulevaisuudessa toimia kanavana, jonne kaikki kotimaiset YA-kirjailijat voisivat postata videoitaan ja kirjatrailereitaan haluamallaan tavalla. Minusta se olisi aika täydellistä. 
Mutta aika näyttää. Koko homma on vielä niin alkutekijöissään, että juuri nyt olennaisin tehtäväni on opetella käyttämään Macin videomuokkausohjelmaa. Siinä onkin pähkäiltävää. Huomasin myös, että kuvatessa räpytän silmiäni kauhean paljon, koska kameralle puhuminen tuntuu hämmentävältä. Tarvitaan lisää totuttelua. Minä ja uusi kamerani yritämme tulla tutuiksi toisillemme, ja lainasin kaveriltani Digikuvauksen käsikirjan. Myös Youtube on täynnä selkeitä ohjevideoita, joita katsomalla oppii paljon. Vloggaaminen on kyllä ihan oma maailmansa. Tunnen itseni jännällä tavalla tunkeilijaksi yrittäessäni tehdä omaa kanavaa, mutta sellaista se kai aina on tyypeillä, jotka aloittavat uuden harrastuksen. Katsotaan mitä tästä tulee. Ainakin suunnittelu on ollut tähän asti tosi kivaa.


4/23/2018

Syksyn kirjakatalogi

Myllylahden syksyn 2018 kirjakatalogi on ulkona! Ja siellä se nyt viimein on, Ruska sivulla 16. Katalogissa on uutta tietoa lukijoille lähinnä kirjan esittelyteksti, koska olen julkaissut kansikuvan ja julkaisuajankohdan jo aikaisemmin. Romaanin sivujen määrä on myöskin arvio. Yritän saada kirjan mahtumaan neljäänsataan sivuun. Mutta varoituksen sananen: vaikka Ruskan esittelyteksti on pyritty kirjoittamaan niin, että siinä ilmenisi mahdollisimman vähän spoilereita edellisistä osista, tiettyjä seikkoja oli mahdotonta kiertää. Siispä niiden, jotka eivät ole vielä Kajoa lukeneet, kannattaa ehkä jättää Ruskan esittelyteksti lukematta. 

Tämä ei sinänsä ole mikään uutinen, koska kyse on sarjaan kuuluvasta kirjasta. Itse jätän lukematta lähes aina jatko-osien takakannet, mikäli en ole lukenut edeltäviä osia. Joidenkin kirjojen takakansissa paljastetaan räikeästi edellisen osan tapahtumat. Se on vähän kökköä, vaikka ymmärrän toki miten vaikeaa jatko-osan esittelytekstin kirjoittaminen voi olla. Kirjoittaessani Ruskan takakansitekstiä kolusin kirjakauppamme hyllystä lähestulkoon kaikkien YA-kirjojen jatko-osat ja vertailin niiden takakansitekstejä. Yllättävän monessa kansainvälisesti menestyneessä kirjassa on erittäin spoilaavat esittelytekstit. Pidin henkilökohtaisesti eniten niistä, joissa annettiin vain pieniä vihjeitä menneestä ja keskityttiin kirjan teemoihin ja romaanin alkuasetelmaan. Suosikeiksi nousivat Korpinkehät-trilogian Mätä ja Mahti. Vaikka en ole (vieläkään, hyi minua) lukenut Odininlasta, en spoilaantunut romaanin tapahtumista. Sen sijaan uteliaisuuteni heräsi. 

Mutta, kuten edellä mainitsinkin, aivan täysin spoilerivapaaksi minä en osannut Ruskan takakansitekstiä tehdä. Niinpä kehotan niitä, jotka eivät ole vielä Kuuraa tai Kajoa lukeneet, jättämään blogipostaukseni lukemisen tähän. Referoin seuraavaksi Ruskan takakansitekstin. Olen kovin tyytyväinen lopputulokseen. Te, jotka tämän nyt luette, kertokaa vähän ensifiiliksiä!

"Synkän romanttisessa, urbaanissa fantasiasarjassa ihmissusimyytit siirtyvät historiankirjoista tutuille ja turvallisille kotikaduille. Kun kaukainen uhka onkin lähellä ja kytee omassa yhteisössä, epätietoisuus ja pelko alkavat lietsoa vihaa. Ruska on Kuura-trilogian päätösosa. 

18- vuotiaan Inka Lavasteen maailma on järkkynyt. Järjestö, joka aiemmin suojeli häntä, jahtaa häntä lykantropiasta syytettynä. Vallanpitäjien vuosikymmeniä pitänyt järjestelmä uhkaa horjua, eivätkä kansalaiset koe oloaan turvatuksi kaupungin muurien sisällä. Täydenkuun lähestyessä susijahti kiristyy, ja katupartiot ottavat vallan omiin käsiinsä. Samalla lainsuojattomien ihmissusien oikeuksia puoltava aktivistijärjestö Werecare vaatii Inkan parasta ystävää, Aaron Matsonia, astumaan vastarintaliikkeen keulakuvaksi. Muutos on lähempänä kuin koskaan, mutta synnyttääkö muurien rakoileminen toivoa vai entistä suurempaa kaaosta?"

4/18/2018

Hyllynlämmittäjä 2018


Kun vuosi alkoi, tein itseni kanssa sopimuksen, että luen tänä vuonna viisi kirjaa enemmän kuin viime vuonna. Se tarkoittaisi noin kolmeakymmentä kirjaa. Tulostin työkaverini kanssa Helmet-lukuhaasteen monisteen ja aloin täyttää haastemonisteen kohtia sitä mukaa, kun sain romaaneja luettua. Ei haitannut, vaikkei 50 kohdan moniste täyttyisikään kokonaan. Tärkeintä oli sytyttää innostus lukemiseen uudelleen, koska parin viime vuoden aikana Kuura-sarjan kirjoittaminen on vienyt paljon aikaa muulta lukemiselta. 

Suunnitelma onnistui. Nyt, huhtikuun puolessa välissä olen käännellyt sivuja niin tiuhaan, että vaihdoin Goodreadsin lukutavoitteeni viiteenkymmeneen kirjaan ja yritän suorittaa Helmet-lukuhaasteen kokonaisuudessaan. Viisitoista kirjaa on jo rastitettuna! Tämän kaiken lisäksi päätin innostuksissani osallistua vielä tämän vuoden Hyllynlämmittäjä-haasteeseen

3/30/2018

Ruskan soittolista

Musiikkia maestro! Käytin vapaapäiväni siistiessäni Ruskan Spotify-listaa, jonka olen pitänyt tähän asti salaisena. Listassa oli yli 200 kappaletta, jotka olin kerännyt vuoden mittaan kirjoitusprosessin aikana. Noista kahdestasadasta biisistä karsin tänään kaikki ylimääräiset ja jätin jäljelle ne, jotka haluan jättää osaksi Ruskan "virallista" soittolistaa. Kuten tavallista, järjestelin listan siten, että nyt kappaleet myötäilevät romaanin tapahtumia. Tässä on siis samalla ensimmäisen sneakpeak Ruskan juoneen. Tykkään itse näistä kaikista todella paljon! Olen utelias kuulemaan fiiliksiänne listasta, joten kommentoikaa ja kertokaa jos joku biiseistä kolahti. Tästä pääset Ruskan viralliseen Spotify-listaan.

1. Ruelle - Madness

3/15/2018

Ruskan raakaversio

En olisi uskonut tämän päivän koittavan. Marraskuussa tuijotin kässärini synopsista ja ajattelin, etten ikinä pääse loppuun asti. Vaikka tiesin, ettei Ruskan julkaisuun ole kuin alle vuosi aikaa, jotenkin tarinan valmiiksi saattaminen tuntui edelleen hyvin, hyvin kaukaiselta ajatukselta. Miten sellainen projekti, jonka kimpussa on äherretty vuodesta 2014 lähtien, voisi yhtäkkiä tulla päätökseensä? 
No, nyt minulla tiedosto, jossa on viimeinen luku ja viimeinen piste. On epilogi, on takakansiteksti ja synopsiksessani on rastitettu kaikki romaanin luvut tehdyiksi.
Totta kai romaani täytyy vielä editoida ja toimittaa, mutta nyt minulla ensimmäistä kertaa elämässäni kokonainen trilogia paperille kirjoitettuna. Se ei lillu enää epämääräisesti päässäni, vaan on jotain konkreettista. Tällä hetkellä oloni on aika tyhjä. Epilogin kirjoitettuani minut valtasi kuitenkin hämmentävä, liikuttunut onnen tunne, jota en ollut saavuttanut aikaisempien romaanieni kohdalla. Jotain samanlaista muistan tunteneeni 18-vuotiaana, kun sain ensimmäisen romaanikäsikirjoitukseni kirjoitettua alusta loppuun. Sitä tunsi luoneensa jotain. Suureellinen ajatus, tiedän, mutta juuri näiden hetkien vuoksi olen alun perin tätä työtä päätynyt tekemään. Vaikka kyse olisikin vain muutaman päivän euforiasta, ylpeys omaa aikaansaanostaan kohtaan on harvinaisen vilpitöntä ja voimaannuttavaa. Vielä tässä vaiheessa en ajattele lukijaa. Tarina on paperilla. Olen tavattoman helpottunut, että kykenin kirjoittamaan 90 000 sanaa jälleen kerran. Oli lopputulos millainen tahansa, kiitän omaa pääkoppaani jaksamisesta. 

1/24/2018

Ruskan kansi


Viimeistä viedään. Kun vuonna 2014 kirjoitin Kuuran ensimmäisen version, en ajatellut tarinan kasvavan trilogiaksi. Mutta nyt yksi unelmista on käymässä toteen. Trilogian viimeinen osa, syksyllä ilmestyvä Ruska, on minulle monin osin kaikista rakkain ja raskain projekti. Rakkain siksi, että kaipaan jo nyt näitä hahmoja, joihin olen vuosien varsilla päässyt tutustumaan, ja raskain siksi, että tarina on sisällöllisesti kaikista haastavin. Kuten kannesta näkee, luvassa on ihmissusia, haikeaa tunnelmaa ja ihmisyyden pohdintaa. Ruska on kolmesta kirjasta rankin, mutta halusin kannen välittävän myös toivoa ja kauneutta. Mielestäni graafikkoni Karin Niemi onnistui tässä enemmän kuin hyvin. Hän käytti inspiraationsa lähteenä erästä tiettyä kohtaa Ruskan synopsiksesta, ja olen hämmästynyt miten hyvin kyseinen kohtaus kiteyttää koko kirjan. Tästä kannesta tuli oma suosikkini kertaheitolla. 
Kannen julkaiseminen on aina ollut minulle se vaihe, kun tajuan kirjan oikeasti ilmestyvän. Tämänkin kannen näkeminen sai liikutuksen nousemaan silmiin. Ruskan julkkareita on odoteltava vielä puolisen vuotta, mutta aika kuluu kauhean nopeasti. Kohta paketti on postissa noudettavissani ja sitten uusia pienokaisia voi jälleen nuuskia ja pläräillä ja ihmetellä. Tuntuu oudolta, että puolen vuoden päästä oma urakkani tämän sarjan suhteen on ohi. Oikeasti. Neljän vuoden Kuura-avioliittoni jälkeen voin viimein pyyhkäistä käsiäni ja heittää pallon lukijoille. Olen niin hämmentynyt siitä, miten nopeasti hommat kehittyvät. Odottavainen tietenkin myös.
Suurimmat kiitokset vielä kerran graafikolleni, Karin Niemelle.

1/01/2018

Kaksi vuotta kirjailijana


Joko vuosi vaihtui? Vastahan me juhlimme vuoden 2017 alkua ja nyt pitäisi jälleen opetella kirjoittamaan uusi numero päivämääriin. Tuntuuko kenestäkään muusta siltä kuin kuukaudet lyhenisivät vuosi vuodelta? Olen ollut kirjailija nyt kaksi vuotta, mikä tuntuu ajatuksena kummalliselta ja epärealistiselta. Onko esikoiskirjailijan vuodestani oikeasti jo niinkin pitkä aika? Ei tunnu siltä. Aika on mennyt kauhean nopeasti, vaikka samalla minun on hankala muistella arkeani ennen Kuuraa. Niin paljon kirjasarja ja sen mukana tulleet lukijakontaktit ovat täyttäneet elämääni. 
© Elina Pitkäkangas. Made with love by The Dutch Lady Designs.