Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2018!


Kuten varmaan huomasittekin, joulukalenteri tyssäsi 8. luukkuun. Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö olisi tekemässä loppuja hahmoesittelyistä, siirrän niiden julkaisua vain hieman. Tästä lähtien julkaisen yhden hahmoesittelyn aina, kun saan uuden luvun kirjoitettua Ruskaan. Tehokas tammikuu tulossa. 
Sitä ennen vetäydyn kuitenkin hetkeksi joululoman viettoon ja otan pienen paussin kiireistä. Kiitos kaikille lukijoilleni ihanasta vuodesta! Olen saanut paljon uusia kokemuksia, kasvattanut esiintymisvarmuuttani ja tutustunut uusiin, upeisiin ihmisiin. Usein kuulee sanottavan, että toisen kirjan julkaisemisessa ei ole enää samaa hekumaa mitä esikoiskirjan vuotena sai kokea, mutta rohkenen olla eri mieltä. Kajon vuosi oli minulle monin tavoin tapahtumarikkaampi kuin esikoiskirjailijan vuoteni. Toivotaan, että sama suunta jatkuu ja Ruskan vuodesta tulee vielä entistäkin parempi. <3

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2018!

Postauksen kuva(c)Kaisu Sandberg

Joulukalenterin 8. luukku


ALEXANDER BERG

Syntymäpäivä: 17.02.1987 (27 vuotta Kuuran tapahtumien aikaan)
Pituus: 177 cm
Paino: 72 kg
Hiukset: tummanruskeat
Silmät: siniharmaat

Perhe: Äiti Kristina Berg (kuollut) ja isoäiti Malin Berg. Alexin isä, Janne Rautahakala, asuu tiedettävästi Helsingin Töölössä uuden vaimonsa ja kolmen tyttärensä kanssa, muttei ole ollut vapaaehtoisesti yhteyksissä poikaansa sitten tämän vauvaiän. Nykyisin Janne - kuten muutkin sukulaiset - luulevat Alexin kuolleen äitinsä rinnalla Jahdin täydenkuunkomennuksessa.

Luonne: Energinen, leikkisä ja vakaumuksellinen. Alex on ihmissusista teräväaistisin ja hänen on vaikea asettua aloilleen etenkin täydenkuun lähestyessä. Ulkopuolisen silmään Alex voi vaikuttaa levottomalta ja kevytmieliseltä pelleilijältä, mutta todellisuudessa miehellä on vahvat aatteet ja rautainen keskittymiskyky. Hänellä on kova tarve todistaa kykynsä eikä hän pidä, jos joku kutsuu häntä söpöillä, komeaan ulkonäköön viittaavilla lempinimillä.

Taustaa: Alexin äiti, Kristina Berg, oli vasta 16-vuotias saadessaan esikoispoikansa. Myöskään lapsen isä, Janne Rautahakala, ei ollut vielä täysi-ikäinen, minkä vuoksi lapsen kasvatus jäi kokonaan Kristinan ja tämän vanhempien vastuulle Helsingin lähiöön. Janne ja Kristina eivät olleet yhdessä pitkään, eikä Alex saanut koskaan tilaisuutta tutustua isäänsä. Hän tapasi Jannen myöhemmin kaksitoistavuotiaana, mutta nähtyään kuinka Alexista suodatettua elämää mies eli, Alex ei halunnut tavata isäänsä enää uudelleen. Hän kasvoi äitiään kunnioittaen ja seurasi tämän uraa Jahdin jääkäriksi heti ammattikoulun jälkeen. Palvelusaika ei tosin kestänyt hänellä kauaa. Vuonna 2005 Alexin ollessa vasta 18-vuotias, Väinö Ollikaisen johtama ryhmä komennettiin Kuusamoon ja tuhoutui odotettua suuremman hukkalauman hampaissa. Onnettomuudessa kuoli seitsemän jääkäriä, Alexin äiti mukaan lukien. Adrenaliinin voimin Alex onnistui pelastamaan itsensä ja voutinsa Väinön, mutta menetti samalla toisen kätensä ja sai lykantropian - viruksen, jonka saamista hän oli oppinut pitämään kuolemaa pahempana kohtalona. Väinö oli ainoa syy, jonka vuoksi Alex suostui opettelemaan uudet säännöt elämälleen tuhoisan yön jälkeen. Kuljettuaan metsissä kuusi vuotta vailla päämäärää miehet tapasivat lopulta Ronja Aarnin, joka oli epäonnekseen jäänyt muurin ulkopuolelle täydenkuun yönä. Ronjan ja Alexin välille syntyi lykantropian aiheuttama voimakas veriside, ja alkujärkytyksen jälkeen parin tunteet syvenivät rakkaudeksi. Vuosien epätoivon jälkeen Alex on viimein löytänyt kadottamansa elämänilon uudelleen.

Luukkukuva(c)Karin Niemi

Joulukalenterin 7. luukku


NIKOLAS HALLAS

Syntymäpäivä: 27.07.1996 (18 vuotta Kajon ja Ruskan tapahtumien aikaan)
Pituus: 175 cm
Paino: 70 kg
Hiukset: tummanruskeat, suorat
Silmät: jäänsiniset

Perhe: Isä Topias Hallas, äiti Irina Hallas (kuollut) ja 18-vuotias kaksossisar Nella Hallas. Setä Klaus Hallas on pitänyt tiiviisti yhteyttä perheeseen etenkin Irinan kuoleman jälkeen ja viettää juhlapyhät yhdessä Topiaksen ja kaksosten kanssa. Nikin isoisä ja isotädit ovat kaikki työskennelleet Jahdin alaisina, ja samaa uravalintaa odotetaan myös Nikiltä, Nellalta ja heidän kolmelta pikkuserkultaan.

Luonne: Totinen, pidättyväinen ja oikeamielinen. Niki on mielenkiintoinen vastakohta kaksossisarelleen Nellalle, joka on omaksunut Hallaksen suvulle tyypillisen karisman ja sanavalmiin, mustan huumorin. Kylmästä ulkokuorestaan huolimatta Niki on hyvin ajattelevainen ja pitää heikompiensa puolia, mistä johtuen hän ei ole koskaan sietänyt Etelä-Kuuran etuoikeutettuja ja itsetyytyväisiä lapsia, kuten Aaronia ja tämän kavereita.

Taustaa: Nikin ja Nellan äiti, Irina Hallas, menehtyi rintasyöpään kaksosten ollessa yksitoistavuotiaita. Tämä ajoi perheen isän, Topiaksen, masennukseen ja hiljaiseen alkoholismiin, joka on varjostanut perheen arkea aina siitä lähtien. Niki itse ei enää koskaan puhunut äidistään, vaikka hän lapsena samastui enemmän tiedettä rakastavaan, arkeologina työskennelleeseen Irinaan kuin hukkien metsästystarinoita kertovaan isäänsä. Hän ei myöskään vastustanut enää sukunsa uraperinteitä ja lupasi jatkaa isänsä jalanjäljissä Jahdin virkamiehenä. Uutinen ilahdutti erityisesti kaksosten setää, Klaus Hallasta, joka alkoi vierailla viikoittain Kuurankerossa ja otti kaksosten moraalikasvatuksen sydämenasiakseen Topiaksen masennuskausien aikana. Sinnikkäistä yrityksistään huolimatta Klaus ei koskaan saanut Nikiä innostumaan väkivallalla kyllästetyistä hukantappokertomuksista. Nikolaksen vähäinen kiinnostus sukunsa velvollisuuksiin näkyi muun muassa sillä, kuinka heikosti poika tunnisti lykantropian piirteitä tyttöystävässään Matleenassa. Toinen syy sokeudelle lienee Nikin syvä kiintymys Matleenaan, jonka kiinnostus tieteisiin yhdisti paria suhteen alussa. Hieman harmittavasti Nikillä on edelleen vaikeuksia ilmaista tunteitaan äitinsä kuoleman jälkeen, eivätkä monet hänen välittämistään ihmisistä tiedä todellista merkitystään pojan elämässä.

Luukkukuva(c)Karin Niemi

Joulukalenterin 6. luukku


JATTA AALO

Syntymäpäivä: 28.10.1981 (32 vuotta Kuuran tapahtumien aikaan)
Pituus: 174 cm
Paino: 58 kg
Hiukset: maantienvaaleat, pitkät rastat ja pikkuletit
Silmät: kullanruskeat

Perhe: Vanhemmat Viljami ja Liina Aalo, sekä pikkusisaret Juuli ja Jonna Aalo. Molemmat vanhemmista ovat entisiä Werecaren aktivisteja, mutta jättäytyivät järjestötoiminnasta Jatan pikkusisaren, Jonnan, synnyttyä vaikeasti kehitysvammaisena. Juuliin perheellä on kipeät välit tämän kärkkäiden, Jahtia puoltavien mielipiteiden vuoksi.

Luonne: Kova, periksiantamaton ja analyyttinen. Jatta on taitava väittelijä, minkä ansiosta hän on onnistunut lisäämään Werecaren uskottavuutta mediassa ja kansan keskuudessa. Hän on kiihkeä puhuessaan itselleen tärkeistä asioista eikä suostu kompromisseihin vastustajiensa kanssa. Siinä missä toiset näkevät hänet innostavana ja hypnoottisena puhujana, toiset kokevat Jatan tyylin hyökkäävänä.

Taustaa: Werecaren kehittämisestä tuli jo varhaisessa vaiheessa merkittävä osa Jatan identiteettiä. Hänen aktivistivanhempansa, Viljami ja Liina, kannustivat tyttäriään omiin, suoriin mielipiteisiin ja painottivat kriittisen medialukutaidon tärkeyttä. Jatta ei koskaan saanut mitään ilmaiseksi. Köyhässä perheessä kasvaneena hän oppi kummastelemaan nuoria, joille hyvät vaatteet, kuntosalikortit ja vuosittaiset ulkomaanmatkat olivat itsestäänselvyys. Jatta ja pikkusisar Juuli osallistuivat ensimmäisiin Werecaren rahankeräyksiin alle kymmenenvuotiaana. Sittemmin Jatan kesät kuluivat lentolehtisiä jakamalla, blogia kirjoittamalla ja iskeviä tägejä sprayaamalla Lahden alikulkutunneleissa. Perheen arki muuttui nuorimman tyttären, Jonnan, synnyttyä vaikeasti kehitysvammaisena. Sekä Viljami että Liina jättäytyivät aktiivisesta järjestötoiminnasta ja etsivät itselleen vakaammat, kuukausipalkkaiset työt voidakseen taata Jonnan hyvinvoinnin. Muutamaa vuotta myöhemmin myös Juuli jättäytyi Werecaresta tavattuaan Jahtiin kuuluvan poikaystävän. Tämä oli Jatalle raskas uutinen, eikä hän ole sittemmin pitänyt yhteyttä sisareensa. Nykyisin hänen on vaikea luottaa toisiin ihmisiin, eikä hän hyväksy Werecaren riveihin henkilöitä, jotka lähestyvät järjestöä jonkun muun kuin itsensä vuoksi. Johtajana hän on uhrautuvainen ja lojaali, mutta vaatii jäseniltään kriittistä ajattelua ja uskallusta kyseenalaistaa jopa Jatan omat mielipiteet.

Luukkukuva(c)Karin Niemi

Joulukalenterin 5. luukku


VÄINÖ OLLIKAINEN

Syntymäpäivä: 29.12.1978 (35 vuotta Kuuran tapahtumien aikaan)
Pituus: 192 cm
Paino: 87 kg
Hiukset: maantienvaaleat, puolipitkät
Silmät: harmaat

Perhe: Vaimo Ella Ollikainen ja seitsemänvuotias tytär Kikka. Väinö näkee perhettään harvoin, korkeintaan pari kertaa kuukaudessa, koska ei halua näiden jäävän kiinni hukkakontakteistaan. Muut sukulaiset eivät tiedä miehen olevan hengissä. Väinön muututtua hukaksi hän on elänyt pääasiassa Alexander Bergin, Ronja Aarnin ja Tuuli-Maria Nummelinin kanssa, ja tästä kolmikosta on tullut käytännössä miehen toinen perhe.

Luonne: Rauhallinen, vaitelias ja käytännönläheinen. Väinö on synnynnäinen johtaja, jonka ei tarvitse pinnistellä saadakseen ääntään kuuluviin. Hän ei koskaan vaadi paikkaansa keulasta, muttei myöskään valita, jos vastuu siirretään hänen harteilleen. Väinöllä on hyvä paineensietokyky, eikä hän toimi hätiköiden tiukimmissakaan tilanteissa. Hänet tunnetaan hyvänä kuuntelijana, mutta pitää samanaikaisesti henkilökohtaiset asiansa visusti omana tietonaan.

Taustaa: Väinön varhaisimpia lapsuusmuistoja ovat Kuurankeron 80-luvun hukkaterrorista aiheutuneet evakuointiharjoitukset. Vaikka kyseinen onnettomuus ei koskettanut hänen omaa perhettään, mielikuvat hirviömäisistä ihmissusista pinttyivät nuoren pojan muistiin. Lappeenrantalaisena Väinö kasvoi myös lähellä itärajaa ja siellä toimivia rajajääkäriasemia, ja pysyi näin ollen jatkuvassa kosketuksessa ihmissusiin. Hän haki lukiosta päästyään suoraan erikoisrajajääkäriksi ja metsästi hukkia ammatikseen seuraavan yhdeksän vuoden ajan. Jahtivoutina Väinö oli erittäin pidetty ja luotettu. Hänen metsästämiensä hukkien lukumäärästä supistiin alokkaiden keskuudessa, joskaan Väinö ei koskaan kommentoinut häneen kohdistuvien tarinoiden paikkansapitävyyttä. Avioiduttuaan 27-vuotiaana Ellan kanssa Väinö teki valinnan jättäytyä vaarallisesta kenttätyöstä ja ehti jo sopia uudesta pestistä Jahdin toimistotyöntekijänä. Miehen viimeinen täydenkuun komennus Kuusamossa päättyi kuitenkin katastrofiin, kun odotettua suurempi hukkalauma tuhosi koko Väinön ryhmän. Väinö itse selviytyi alokkaansa, Alexander Bergin, ansiosta, mutta molemmat miehet saivat lykantropiatartunnan. Miehet ovat siitä lähtien pitäneet yhtä ja vältelleet Jahtia parhaansa mukaan. Väinö sai myöhemmin Werecaren avulla yhteyden myös Ellaan, joka on pitänyt miehensä olinpaikat salassa. Pari sai esikoistyttärensä Kikan muutamaa vuotta myöhemmin. 

Luukkukuva(c)Karin Niemi

Joulukalenterin 4. luukku


IIRO SAURI

Syntymäpäivä: 04.09.1960 (54 vuotta Kuuran tapahtumien aikaan)
Pituus: 173 cm
Paino: 76 kg
Hiukset: harmaanvaaleat
Silmät: vihreät

Perhe: Vaimo Mirka Sauri, sekä 14-vuotiaat kaksostyttäret Emilia ja Milla. Saurilla on suuri suku, jonka jäsenet pitävät tiiviisti yhtä. Vuosittaisia yhteiskokoontumisia järjestetään muun muassa juhannuksen, rapujuhlien ja uudenvuoden aikaan. Kuten Hallaksen perheessä, myös Saurin suvussa on runsaasti korkea-arvoisia Jahdin virkamiehiä. 

Luonne: Kohtelias, älykäs ja vaativa. Sauri tunnetaan kansanläheisenä ja huumorintajuisena Jahdin komentajana, jonka elämän kulmakiviä ovat perhe, koulutus ja terveelliset elämäntavat. Hymyilevän ja helposti lähestyttävän mediakuvan taakse kätkeytyy kuitenkin kriittinen ja armoton esimies, joka ei ole tunnettu toisten mahdollisuuksien antajana. Sauri on hyvin paneutunut työlleen, eikä hänen luomiaan näkemyksiä ole helppo horjuttaa. Hän ei siedä laiskottelua, epävarmuutta tai hatarasti luotuja mielipiteitä, joskaan hän ei koskaan näytä ärtymystään julkisesti.

Taustaa: Vaikka Sauri on syntynyt menestyvään keskiluokkaiseen perheeseen, hänen asemaansa Jahdin komentajana ei ole saavutettu pelkästään sukuluaisten suosituksia esittelemällä. Ahkerana ja kunnianhimoisena opiskelijana tunnettu Sauri käytti valtaosan nuoruuttaan Jahdin korkea-arvoisten virkamiesten juoksupoikana ja assistenttina. Hän opiskeli johtamista useita vuosia Yhdysvalloissa ja kirjoitti väitöskirjansa Suomen muuripolitiikasta alle kolmekymmentävuotiaana. Toisin kuin useimmat Jahdin viroissa työskentelevät jääkärit, Sauri ei koskaan käynyt armeijaa tai kokenut hukkien metsästykseen liittyvää kenttätyötä omakohtaisesti. Tämä piirre vaikeutti Saurin ensimmäisiä vuosia komentajana, sillä useimmat jääkäreistä pitivät suuremmassa arvossa kenttää tekeviä johtajiaan, kuten Väinöä, kuin toimistosta käsin työskenteleviä pukumiehiä. Karismaattisen ja nauravaisen mediakuvansa ansiosta Sauri saavutti nopeasti kansan suosion, mutta kärsi yhä auktoriteetin puutteesta alaistensa keskuudessa. Uskottavuus alkoi vahvistua vasta, kun Sauri lyöttäytyi yhteen Hallaksen suvun kanssa. Hän auttoi muun muassa Klaus Hallasta nousemaan vankilasairaala Myrskynsilmän operaatiopäällikoksi ja suositteli tämän veljeä, Topias Hallasta, Varsinais-Suomen Jahdin varapuheenjohtajaksi. Hallaksen perheenjäsenten suosiolla ja vastustajiaan vähin äänin eliminoimalla Sauri on alkanut saavuttaa toivomaansa messiasmainetta myös Jahdin jääkärien keskuudessa.

Luukkukuva(c)Karin Niemi

Joulukalenterin 3. luukku


LEO DAHLGREN

Syntymäpäivä: 05.02.1984 (30 vuotta Kuuran tapahtumien aikaan)
Pituus: 180 cm
Paino: 74 kg
Hiukset: tummanruskeat
Silmät: mustat

Perhe: Biologisista sukulaisista vanhemmat Anne ja Kristian Dahlgren (kuolleet), sekä setä Peter Dahlgren. Adoptioperheessä isä Hannes Valkonen (kuollut) ja Mia Anderson, isosisko Valpuri Valkonen ja pikkusisar Matleena Valkonen. Leon adoptioäiti on muuttanut Ikaalisiin eikä pidä nykyisin yhteyttä muihin lapsiinsa kuin Valpuriin. Valpuri ja Matleena asuvat kaksin kerrostalossa Kuurankeron keskustassa.

Luonne: Vahvahermoinen, puolustustahtoinen ja mukautuva. Leolla on sanottu olevan suden kyky elää hetkessä, mistä johtuen hän ei stressaa helposti tulevia murheita tai vello menneisyydessä. Hän pitää yksinkertaisista arkirutiineistaan eikä vaadi paljoa ollakseen tyytyväinen elämäänsä. Kohtaamiinsa muutoksiin mies suhtautuu taipuisasti. Leolla on korkea ärsytyskynnys, mutta suuttuessaan hän voi käyttäytyä uhkaavasti ja harkitsemattomasti. Perheenjäsenet, kuten Valpuri ja Mia, pitävät miestä turvattomana asuinkumppanina tämän lykantropian vuoksi.

Taustaa: Leon biologinen isä menehtyi Suomen tunnetuimmassa hukkaterrorissa 30 vuotta sitten. Myös äiti, raskaana ollut Anne Dahlgren, oli haavoittuneiden joukossa. Vaikka Anne selviytyi vammoistaan, hänet vangittiin lykantropiaan erikoistuneeseen vankilasairaalaan, Myrskynsilmään, ja tuomittiin myöhemmin kuolemaan saamansa tartunnan vuoksi. Ennen kuolemaansa hän ehti synnyttää esikoispoikansa ja nimetä tämän Leoksi. Koska lapsen verinäyte todettiin puhtaaksi perinteisissä hukkatesteissä, Leo sijoitettiin Valkosten perheeseen kasvatettavaksi. Leo eli rauhallisen lapsuuden yhdessä isosiskonsa Valpurin kanssa, joskaan hänellä ei koskaan ollut muita ystäviä primitiivisten luonteenpiirteidensä ja herkkien aistiensa vuoksi. Ottovanhemmat, Mia ja Hannes, alkoivat epäillä pojallaan lykantropiaa vasta, kun Leo ensimmäistä kertaa 6-vuotiaana osoitti voivansa parantaa itsensä luonnottoman nopeasti. Vaikka perhe päätti pitää Leon kyvyt salassa, pojan ensimmäinen muuntautuminen sudeksi ajoi Hanneksen ryyppykierteeseen. Leon vakuuttelusta huolimatta tilanne paheni ja isä alkoi käydä käsiksi perheenjäseniinsä, jopa pieneen Matleenaan. Tilanne kärjistyi Hanneksen harhaiseen ratkaisuun rokottaa lykantropia Matleenaan, jotta tämä voisi puolustaa itseään Leon muuntautumiselta. Yrittäessään tehdä saman Valpurille, Leo esti miestä kohtalokkain seurauksin. Hanneksen kuoleman jälkeen Mia pakeni Ikaalisiin ja Valpuri otti Matleenan mukaansa Kuurankeron keskustaan. Vaikka Leo ei enää nykyisin näe muita perheenjäseniään kuin Valpuria, hän tuntee voimakasta yhteyttä ja suojeluviettiä Matleenaan heitä yhdistävän verisiteen vuoksi. Leo myös työskentelee Kuurankeron muurin vartiostossa paikatakseen sillä uhkan, jolla hänen pikkusisarensa lykantropia kaupunkia varjostaa.

Luukkukuva(c)Karin Niemi

Joulukalenterin 2. luukku


TUUKKA "DUKE" LAVASTE

Syntymäpäivä: 08.10.1998 (täyttää 16 vuotta Ruskan tapahtumien aikaan)
Pituus: 173 cm
Paino: 66 kg
Hiukset: laineikas, maantienvaalea
Silmät: siniharmaat

Perhe: Isä Ilkka Lavaste (kuollut), äiti Tessa Lavaste ja isosisko, 18-vuotias Inka Lavaste. Täti Alisa Oinas on näkyvä osa perheen arkea etenkin perheen isän kuoltua. Tuukan ainoa elossa oleva isoäiti asuu Tartossa. 

Luonne: Temperamenttinen, utelias ja uhkarohkea. Tuukka ei pidä roolistaan perheensä lellikkinä, minkä vuoksi poika on varhaisesta teini-iästään lähtien etsinyt keinoja rikkoa viattoman pikkuveljen rooliaan. Hänet on helppo yllyttää tekemään kiellettyjä asioita ja hän lyö mielellään vetoa kilpakumppaniensa kanssa. Toisin kuin sisarensa, Tuukka ei pelkää epäonnistumista eikä vaadi itseltään täydellistä suoritusta. Kärsivällisyyttä hänellä ei kuitenkaan ole, mistä johtuen moni aloitettu harrastus jää kesken ja annetut tehtävät puolivillaisesti hoidetuksi. 

Taustaa: Tuukan lempinimi "Duke" on isosisko-Inkan käyttämä hellyttelynimi veljestään. Nimi syntyi, kun taaperoikäinen Tuukka yritti opetella omaa nimeään. Vaikka moni ei taustaa tiedä, Tuukka ei anna ystäviensä käyttää kyseistä lempinimeä itsestään. Hän ei pidä roolistaan suojeltavana pikkuveljenä, minkä vuoksi Tuukka alkoi jo ala-asteella tehdä pesäeroa omien ja Inkan kaveripiirien välille. Hän ei avaudu helposti kotinsa ulkopuolisista asioista perheelleen eikä perheestään kavereilleen. Tämä on johtanut siihen, että Tuukalla on kaksi hyvin erilaista roolia kotona ja kodin ulkopuolella: lapsi ja kovanaama. Tuukka on hyvin lahjakas urheilullisesti ja rakastaa kiipeilyä, voltteja ja skeittaamista. Hän myös pelasi lätkää useita vuosia isänsä jääkiekkoinnostuksen vuoksi. Yhteinen harrastus kuitenkin jäi, kun työt veivät isän kaiken vapaa-ajan perheeltään. Tuukan ollessa kolmetoistavuotias Ilkka ja Tessa ajautuivat toistuviin koviin riitoihin keskenään, mikä sai Tuukan ja Inkan välttelemään kotiin menoa. Tuukan tarve kiinnittää isänsä huomio purkautui negatiivisella tavalla, kuten myymälävarkauksilla ja julkisten tilojen sabotoimisella, ja koulussa Tuukka luokiteltiin rauhattomaksi oppilaaksi. Vaikka Tuukka ei enää nykyisin näe itseään lahjakkaana muussa kuin skeittaamisessa, hän on etevä kielten opettelussa ja kommunikoi sujuvasti suomeksi, ruotsiksi, viroksi, englanniksi ja saksaksi.

Luukkukuva(c)Karin Niemi

Joulukalenterin 1. luukku


Joulukuu vaihtui, ja on aika avata ensimmäinen kalenterin luukku! Ja koska Kuura-trilogiani päättyy ensi syksynä, ymmmärsin, että nyt on viimeinen tilaisuuteni tehdä joulukalenteri kyseisestä sarjasta. Toteutus on simppeli: jokaisena kalenteripäivänä esittelen teille yhden sarjan hahmoista - jopa ne, joihin ette ole vielä Kajoon mennessä ehtineet tutustua. Spoilereita ei tarvitse pelätä. Kirjoitan henkilöistä vain yleisiä tietoja ja hieman taustaa. Kalenterin edetessä kokoan samaiset hahmoesittelyt kokonaan omalle blogisivulleen, mistä niitä voi lueskella myöhemminkin. Vastailen myös mielelläni lisäkysymyksiin hahmoista, joten lukijat voivat nyt vapaasti esittää kysymyksiä tai kommentoida muuten hahmoa postauksien kommenttikenttiin. :) Hyvää joulunodotusta!



INKA LAVASTE

Syntymäpäivä: 24.1.1996 (18 vuotta Kuuran tapahtumien aikaan)
Pituus: 163 cm
Paino: 54 kg
Hiukset: pitkät ja suorat, väri vaalea tuhka
Silmät: siniset

Perhe: Isä Ilkka Lavaste (kuollut), äiti Tessa Lavaste ja pikkuveli Tuukka Lavaste. Täti Alisa Oinas on näkyvä osa perheen arkea etenkin Inkan isän kuoltua. Pikkuveljeään Tuukkaa Inka kutsuu yksinoikeudella Dukeksi, millä hän korostaa omistavaa sidettään veljeensä. Inkan ainoa elossa oleva isoäiti asuu Tartossa.

Luonne: Äkkipikainen, vakava ja piikikäs. Inkan on vaikea hyväksyä tappiota eikä ota osaa haasteisiin/kilpailuihin ellei voi olla varma onnistumisestaan. Muutamien valittujen ihmisten seurassa (Tuukka ja Aaron) Inka osaa olla hellä ja leikkisä, mutta useimmille ihmisille välittyy kuva kylmästä ja ylpeästä prinsessasta. 

Taustaa: Inkan ainoa tiedetty tyttökaveri, Noora, muutti pois Kuurankerosta Inkan ollessa viisivuotias. Siitä lähtien Inkalla on ollut vaikeuksia ystävystyä muiden tyttöjen kanssa, jotka systemaattisesti syrjivät ja pilkkasivat häntä koko ala-asteen ajan. Tilanne kärjistyi Nella Hallaksen 7-vuotissyntymäpäivillä, jolloin Nella ja muut tytöt turmelivat Inkan juhlamekon. Tätä itkiessään Inka tapasi Aaron Matsonin, joka Inkaa lohduttaakseen pyysi tyttöä lennättämään dronea hänen kanssaan Kuurankeron rantaan. Inkan ja Aaronin ystävyyssuhde on syventynyt sittemmin korvaamattomaksi, vaikkakaan pari ei ole koskaan seurustellut keskenään. Aaron on myös ainoa, jolle Inka suostuu avautumaan suruistaan. Moni muu ei tiedä Inkan vanhempien koviksi äityneistä perheriidoista tai Tuukan varhaisista myymälävarkauksista, jotka veivät perheen sosiaaliviranomaisten tarkkailuun. Raskaiden kotiolojen vuoksi Inkalla on edelleen suuri tarve hakea läheisyyttä ja ihailua ympäriltään. Hänelle on myös tärkeää tuntea voivansa kontrolloida tilanteita. Muita tyttöjä kohtaan Inka on nykyisin varautunut ja ynseä, mikä on aiheuttanut tilanteen, ettei hänellä ole lukiossa muuta seuraa kuin Aaron ja tämän jalkapallokaverit.

Etukuva(c)Kaisu Sandberg
Luukkukuva(c)Karin Niemi

Postikortit Helsingin kirjamessuilla


Olen kirjailija Erika Vikin kanssa antanut pientä sneakpeakia meneillään olevasta yhteistyöprojektistamme. Olen ollut niin täpinöissäni tästä, että hissukseen pysyminen on teettänyt todellista tuskaa. Kyse on Kuuran postikorteista. Sain ilon tutustua Erikaan loppukesästä ja ihailtuani hänen kirjasarjansa, Kaksosauringot, kuvituksia, Erika tarjoutui kuvittamaan myös Kuuraa minulle. Ja katsokaa tätä lopputulosta, aivan mielettömän magea!

Nyt nämä kaunokaiset ovat matkalla painoon, ja ensi viikolla Helsingin kirjamessuilla Kuuran ja Kaksosaurinkojen postikortteja voi saada ilmaiseksi meiltä kirjailijoita ja kojuilta (varmistan nämä ensi viikon kuluessa). Minua ja Erikaa haastatellaan yhdessä Suomalaisen kirjakaupan lavalla klo 12:00-12:30, joten voit tulla hakemaan korttisi esimerkiksi silloin. 

Tässä vielä tarkennettu messuaikatauluni. Näillä näkymin tulen pyörimään paikalle vain torstaina, mutta mikäli voimia riittää vielä Halloween-kemujen jälkeen messuiluun, saatan tulla turistina paikalle vielä sunnuntaina. Toivottavasti tavataan mahdollisimman monen kanssa! 

Torstai 26.10.

  • klo 10:30-11:00, Akateemisen kirjakaupan haastattelu Hanna Morren kanssa
  • klo 12:00-12:30, Suomalaisen kirjakaupan haastattelu Erika Vikin kanssa
  • klo 13:00-13:20, Ellibsin haastattelu Sini Helmisen kanssa 
  • klo 15:00-15:30, KirjaKallion haastattelu Kajosta

Kuuran postikortit ja luonnos(c)Erika Vik, www.seleesia.com

Turun kirjamessuohjelma

Ensimmäiset Turun kirjamessuni! Ai vitsit miten innoissani olen, luvassa on fantastisia matkaoppaita, mielenkiintoisia paneelikeskusteluja, kirjankansikisaa... Tämä on samalla ensimmäinen kerta kun yövyn majatalossa esiintymisreissuillani. Kunnon elämysmatka tiedossa siis. Mikäli jotkut ihmettelevät miksei nimeäni löydy messuohjelmasta, se johtuu siitä, että esiinnyn ainoastaan Nuorisokirjailijoiden osastolla. Selkeyden vuoksi laitan tähän vielä koosteena sunnuntain aikatauluni, jotta kiinnostuneet varmasti tietävät, missä meikäläinen messujen aikana viilettää.
Sunnuntai 8.10.

  • klo 11:40-12:20, YA-paneeli, mukana kanssani keskustelevat Elina Rouhiainen, Nadja Sumanen ja J.S. Meresmaa (juontaa), Nuorisokirjailijoiden osasto A17
  • klo 13:00-13:40, Ihmeen tuntu - moniäänisyyskeskustelu, mukana kanssani keskustelevat Maria Kuutti, Roope Lipasti, Mila Teräs sekä Netta Walldén (haastattelee), Nuorisokirjailijoiden osasto A17
  • klo 14:40-15:20, Fantastinen matkaopas, mukana keskustelemassa kanssani Anne Leinonen, Ilkka Auer sekä Shimo Suntila (juontaa), Nuorisokirjailijoiden osasto A17

Muistutukseksi vielä niille, jotka eivät pääse Turun messuille perjantaina: juhlimme 6.10. kirjailijakollegani Sini Helmisen toisen kirjan, Kiven sisässä, julkkareita. Kyseessä on Väkiveriset-sarjan itsenäinen jatko-osa, ja olen haastattelemassa Siniä kirjasta noin klo 18 kieppeillä. Tervetuloa Olutravintola Villiin Wäinöön, Helsinkiin!

Frostbite goes Frankfurt


Ihme on tapahtunut, blogini on taas pystyssä! Taistelin virallisen elinapitkakangas.com-domainin kanssa pienen ikuisuuden ja olin jo luopumassa toivosta, kun easyDNS:n avulias tukihenkilö lupasi korjata asetukset puolestani. Ja tadaa, nyt blogillani on uusi osoite! Kiitos Les, olet aarre. Yritän tulevien päivien aikana päivittää kotisivuni ajan tasalle. Aivan ensimmäiseksi haluan jakaa täällä tiedon, joka on saanut minut hymyilemään vajaaälyisenä koko syyskuun. Ihmiset, minulla on loistavia uutisia kerrottavanani.

Kirjojen yöstä Lämpöön


Uskokaa tai älkää, viimeiset viikot ovat olleet minulle niin kiireisiä, etten ole yksinkertaisesti muistanut päivittää blogiani. Siksi postaukset Hel-YA!:n  ja Worldconin hulinoista tulevat vasta nyt, kuukausi tapahtumien jälkeen. Olen kuitenkin päivittänyt tapahtumista kuvia ja kuulumisia muille sometileilleni, joten mikäli olet seurannut minua Instagramissa, Twitterissä tai Facessa, tiedät ainakin suurin piirtein miten esiintymiset osaltani menivät.

Arvonnan voittaja


Kuuran kirjapakettiarvonta on nyt suoritettu! Virallinen osallistumisaika päättyi jo 27. päivä klo 12, mutta ehdin kuvata arpajaisvideon YouTubeen vasta eilen. Vietin syntymäpäivääni vanhempieni luona Hollolassa, joten päätin toteuttaa arvonnan kesäisellä etupihalla. Tällä kertaa onni suosi Tanja Dahlströmiä! Onnea voittajalle ja kiitokset kaikille mukana olleille. Lähetän voittajalle sähköpostia tarkempia yhteystietoja varten. 

Synttäriarvonta

Kesäkivaa tiedossa! Täytän 27 vuotta 27.7. ja pienen juhlahumun kunniaksi ajattelin arpoa pari kirjapakettia lukijoilleni. Olen pitkin kevättä ja kesää miettinyt sopivaa hetkeä arvonnalle, mutta onnistuin malttamaan mieleni tänne heinäkuun loppuun. Ajankohta ei ole oivallinen pelkästään synttäreideni takia, vaan myös siksi, että elokuun alussa järjestetään ensimmäistä kertaa Helsinki young adult literature convention, eli Hel-YA. Nuorten aikuisten kirjallisuus on saanut mukavasti näkyvyyttä Suomen mediassa jo pitkin vuotta, ja kaiken huipentaa Suvilahden fanitapahtuma 5. elokuuta. Osallistun ohjelmaan yhdessä monien lahjakkaiden kotimaisten nuortenkirjailijoiden kanssa, mm. Salla Simukan, Emmi Itärannan ja Elina Rouhiaisen. Välillä meinaan ihan unohtaa, että minunkin pitäisi siellä esiintyä, sen verran fanitukseksi meinaa hommani mennä! Nyt jos koskaan on syytä fiilistellä kotimaista YA:ta.


Blogissani arvottava paketti sisältää kaksi kirjaa, Kuuran ja Kajon, sekä kutsuvierasliput kahdelle henkilölle Hel-YA-tapahtumaan. Kirjat lähetetään signeerattuina. Arvontaan voi osallistua kirjoittamalla kommenttikenttään oman nimen ja sähköpostiosoitteen. Huom! Arpalippuja saa kaksi, mikäli olet blogin lukija.

Tulkaa Worldconiin!


Worldconin ohjelma on viimein julkaistu netissä, ja voi pojat, miten paljon häppeninkiä on luvassa! Niille, jotka eivät vielä ole varanneet kalenterista tilaa tapahtumalle, merkatkaa nyt äkkiä ylös 9.-13. elokuuta. Kyseessä on maailmanluokan scifi- ja fantasiatapahtuma, mukana mm. sellainen pikkunimi kuin George R. R. Martin. En taida itsekään vielä kunnolla tajuta, miten isosta ja hienosta tapahtumasta Worldconissa on kyse. Kun muutama kuukausi sitten pohdiskelin ääneen sitä, uskallanko ilmoittautua mukaan esiintyjäksi vai en, eräs kirjailijakaveri muistutti, ettei Worldconia todennäköisesti järjestetä enää uudelleen Suomessa meidän elinaikanamme. Ensi vuonna tapahtuma pidetään San Josessa, Kaliforniassa. Siispä tulin järkiini ja täytin esiintyjähakemuksen. Ja niin siinä kävi, että minua pyydettiin mukaan kahteen paneeliin ja yhteen työpajaan.

#KuurankeroPride!


Hyvää #HelsinkiPride-viikkoa kaikille! Päivitän blogiani viikkoon nähden myöhässä (perjantai), mutta toisaalta ihmisoikeuksissa ei ole koskaan kyse vain yhdestä viikosta ja haluan kantaa korteni kekoon tämän asian hyväksi. Monet kirjabloggarit ovat osallistuneet viikkoon lukemalla LGBTQ-kirjallisuutta ja listanneet kirjoja, joissa esiintyy sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöihin kuuluvia henkilöhahmoja. Itse olen vastikään lukenut Simon vs. Homo sapiens agendan, ja vaikka mieluusti kirjoittaisin kokonaisen postauksen vain ja ainoastaan tästä kirjasta (koska se oli mahtava!), ajattelin tällä kertaa kirjoittaa aiheesta hieman monipuolisemmin.

Kajo Pinterestissä

Ehdin kirjoittaa vielä yhden postauksen ennen Blogistanian kesälukumaratonin alkamista. Minulla on ollut todella huono tuuri lukumaratonien ja työvuorojeni kanssa aikaisemminkin, eikä tämä kerta tee poikkeusta. Aloitan lukemisen vasta huomenna, jotta saisin mahdollisimman paljon vapaatunteja käyttöön lukemista varten. Maratonia odotellessa olen käyttänyt aikani - mihinkäs muuhun - kuin pieneen Kuura-fiilistelyyn Pinterestissä. 

Kirjoitusrauha


Minulla on ollut hankaluuksia päästä alkuun Kuuran viimeisen osan, Ruskan, kirjoittamisessa. Tämä ei sinänsä ole mitään uutta, koska isojen projektien aloittaminen on aina ollut minulle työlästä - koski urakka sitten puuduttavaa koulutyötä, tai rakastamani kirjasarjan jatkamista. Kirjoittavat ystäväni ovat yrittäneet antaa minulle neuvoja jumista ylipääsemiseen. Yksi keino saada näppäimistö laulamaan olisi aloittaa romaanin kirjoittaminen keskeltä jostain vetävästä toimintakohtauksesta. Muistan aikoinani kirjoittamista treenatessani käyttäneen moista tekniikkaa ja kirjoittaneeni lähes poikkeuksetta tarinani loppukohtaukset valmiiksi ennen romaanin ykköslukua. Nykyään jokin tällaisessa epäjärjestyksessä häiritsee. Huomaan, että minulle on tärkeää edetä kronologisesti ykkösluvusta eteenpäin. Mietin hetken miksi, ja tulin tulokseen, että se johtuu eläytymisestä. 

Liikaa henkilöhahmoja?


Olen motivoinut itseäni kuluneen viikon ajan Ruskan raakaversiourakkaan. Olen katsonut innostavia elokuvia, kuunnellut leffamusiikkeja ja ajoittanut juoksulenkkini iltayhteentoista, jotta voin ideoita pimeässä ilman häiriötekijöitä. Fiilistelystä on ollut hyötyä, into tulevaa käsistä kohtaan on hyvässä nousussa. Samalla kuitenkin kun kirjasarjani kolmas ja viimeinen osa on selkiytynyt päässäni luku luvulta, on se tuonut mukanaan myös kokonaan uuden huolenaiheen. Nimittäin hahmot ja heidän lukumääränsä. 

Esiintymisestä


Olen aina ollut kova jännittämään esiintymisiä. Isoissa, tuntemattomissa ihmisporukoissa olen se, joka hiljenee ja antaa muiden puhua. Yliopiston praktikumeissa pelkään avata suutani ja toivon, ettei ohjaaja vaadi minua ottamaan kantaa kiivaaseen keskusteluun, jossa kaikilla muilla tuntuu olevan hyvät, vahvat argumentit. Olen viime aikoina miettinyt, mistä kumpuaa epäilykseni omaa ääntäni kohtaan. Olen arka väittelemään ventovieraiden ihmisten kanssa tai vaatimaan puheenvuoroa isommassa ihmisporukassa, vaikka tutussa kaveripiirissä olen varmempi mielipiteistäni ja uskallan käydä rikasta keskustelua, jossa pohditaan, epäillään ja tullaan omiin johtopäätelmiin. Vieraalle yleisölle esiintyessä sen sijaan olen reilusti hermostuneempi ja huomaan stressaantuvani heti, jos minulta pyydetään vastausta kysymykseen, johon en ole etukäteen valmistautunut. En kykene pohtimaan kysymystä rauhassa, kuten ystävien kanssa keskustellessa tekisin. Pahimmassa tapauksessa syntynyt stressi saa vain ajatukseni lukkoon, ja annan ympäripyöreitä vastauksia, jotka ikään kuin käsittelevät kysymystä, mutta eivät kuitenkaan syvenny aiheeseen.

Kajon julkkarit



Innostuin muokkaamaan blogin ulkonäköä jo ennen kuin aloin kirjoittaa päivitystä Kajon julkkareista. Taistelin asetusten kanssa monta tuntia, mutta kyllä tämä mielestäni on jälleen astetta paremman näköinen kuin viime kerralla. :) Kehitystä tapahtuu!
Postauksen päätarkoitus on kuitenkin kertoa viime lauantaina vietetyistä julkkareistani. Kuten monet tietävät, Kajo oikeastaan ilmestyi kauppoihin jo muutamaa viikkoa ennen varsinaista juhlapäivää, mutta täytyihän sitä ison urakan loppumista juhlia virallisestikin.

Ne ovat täällä!



Aika on loikkinut taas salakavalasti viikkoja eteenpäin. Vastahan minä lähetin käsikirjoituksen kustantajalle luettavaksi. Ja nyt tuossa se on, oikeana kirjana. Voin selata sitä, nuuhkia sitä, ihmetellä sitä. Voin asetella sen Kuuran viereen ja yksinkertaisesti vain tuijottaa kaksosia kirjahyllyssäni. Kuulostaa pelottavalta, mutta kaikkea tuota on tullut harrastettua kuluneen viikon aikana.

Julkkaritunnelmia


Kaunista kevään alkua kaikille! Kajon ilmestyminen lähestyy, ja olen kuluneen viikon aikana ollut kuin kissa pistoksissa odottaessani, koska saan kustantajalta viestin saapuneista kirjoista. Olen jo nähnyt painajaisia, joissa kirjan sivut kieppuvat väärinpäin ja painotiedosto on vahingossa ollutkin raakaversioni. Odottaminen on viheliäistä puuhaa. Onneksi viime aikoina on ollut muitakin asioita, joihin keskittyä. Huhtikuu tuo mukanaan paljon kaikenlaista pientä kivaa.

Blogitauko ohi

Kuva (c) Karin Niemi
Tuntuupa oudolta kirjoittaa tänne pitkästä aikaa. On kulunut yli kaksi kuukautta siitä, kun ilmoitin pistäväni blogini jäihin editointiurakkani ajaksi. No, tuo urakka päättyi viime viikolla. Kajo on nyt vihdoin ja viimein saatettu painotalon hellään huomaan, ja seuraavan kerran näen tekstini kovien kansien sisällä. Kustantajan mukaan kirjat pitäisi olla varastolla 10.4. mennessä - toki mahdollisesti jo aikaisemmin. 

Kotisivut muuttavat

Minua on vaivannut viime aikoina blogini armoton laiminlyönti. Kunnolliset blogipostaukseni ovat väistyneet käsiksen editoinnin tieltä, ja nettinäkyvyyteni on rajoittunut pitkälti muiden somekanavieni nopeaan päivittämiseen. Monet mielenkiintoiset postausaiheet, kuten kouluvierailuista kertominen, jatko-osan kirjoittamisen hyödyt ja haitat, tarinan pahishahmot, lukijapalautteen vastaanottaminen, kokopäiväkirjoittaminen sekä nuortenkirjan kirjoittamisen hyödyt ja haitat ovat jääneet roikkumaan "ensi viikolla sitten" -listaani.

Kuva (c) Sami Kuusivirta
Saadakseni asian pois omatunnoltani tein päätöksen, että pistän Bloggerin kotisivuni jäihin n. kahden kuukauden ajaksi. Tauko kestää ainakin siihen saakka, kunnes saan Kajon painovalmiiseen kuntoon. Tämän jälkeen sivuni muuttavat todennäköisesti Wordpressiin, koska ajattelin hakea virallista elinapitkakangas.fi-domainia, ja olen kuullut että Bloggerin kautta moisen saaminen on aika vaikeaa. 
Bloggerista on kyllä vaikea luopua, tiedän sen jo nyt. Vaikka en ole päivittänyt omia sivujani juurikaan viime aikoina, luen edelleen päivittäin muiden blogeja. Bloggerin lukemisto-lista helpottaa kummasti uusien postauksien seuraamista. Pidän myös aika paljon blogini ulkoasusta tällä hetkellä. 

Mutta noh.. Katson tätä asiaa uudelleen sitten parin kuukauden päästä. Pitäkää peukkuja, että Kajo on hyvällä mallilla siihen mennessä! Ja seuratkaa meitsiä ihmeessä Instassa, Twitterissä, Snapchatissa (epitkakangas) tai Facessa - näissä kanavissa päivittelen kuulumisiani edelleen. 

Blogini osalta toivotan lukijoilleni nyt pienet heiheit. Palaillaan! <3